Arkistot

Pari takkia

Ihmisen tehokkuudella täytyy ilmeisesti olla jonkinlainen tasapainotila. Kun häärää päivät koulussa, illat ja viikonloput töissä ja pistää päälle yhden kuoron ja yhden bändin, niin jotenkin kummasti kaikki kotona vietetty aika vierähtää lähinnä sohvalla vaaka-asennossa, käsitöitä vain kaipaavasti silmäillen. Viime viikolla neuloin ehkä yhteensä 10 riviä yhtä hihaa ja siinä kaikki. Mutta ehkä tämä tästä muuttuu, sillä mies lähtee viikon päästä työkomennukselle nahkahousujen, bratwurstin ja haitaripolkan maahan ja joidenkin kavereideni sanojen mukaan ”mulla on sitten niin paljon sitä vapaa-aikaa”. Kuiva naurahdus tähän kohtaan.

Valmiita töitä on kuitenkin syntynyt joskus hamassa menneisyydessä ja niistä on otettu kuvatkin sopivasti helmikuun helmenharmaassa valossa, ennen kuin aurinko päätti tulla takaisin, mutta ei tässä nyt jaksa uusiakaan otattaa. Valokuvauksenkin kanssa pitänee kohta alkaa piinata kavereita.

Olin pitkään katsellut Zoraa sillä silmällä, mutta jostain syystä ajattelin, etten kuitenkaan neuloisi sellaista. Jotenkin minua kiusasi sellainen harhakuvitelma, ettei tämä malli oikein istuisi minun päälleni. Lankakaupassa työskentelyssä oli kuitenkin se etu tai vika (kummin vaan asian haluaa nähdä), että lankaa ja ideoita oli sattumoisin ympärillä aika paljon ja lankoihin pääsi käsiksi jo ennen kuin ne olivat hyllyssä. Eräässä tilauksessa saapuikin marjapuuronväristä Dropsin Alpacaa, joka oli rakkautta ensi silmäyksellä ja päätin, että kokeillaan sitä Zoraa kuitenkin, kun on niin oikea värikin.

IMG_2079

Zora Cardigan, Drops Alpaca, 3,5-puikot

Mikäli olen niin kielinero kuin kuvittelen, sanotaan ohjeessa, että neuleen on tarkoitus olla hieman väljä. Koska en kuitenkaan halunnut liian isoa, tein tyypillisesti kompromissiratkaisun, jota en testannut millään mittauksilla tai mallitilkuilla, mutta ryyditin suurilla toiveilla. Neuloin s-koon hieman ohjetta suuremmilla puikoilla. Ja siitä tuli täydellinen.

IMG_2082

Malli on kaunis ja tätä on todella helppo pitää. En ihmettelisi, vaikka joskus innostuisin neulomaan toisen kappaleen näitäkin, jossain kaukaisessa tulevaisuudessa ainakin.

IMG_2083

Ja sitten vielä yksi, joka ei sen isompia esittelyjä kaipaa, vihdoin viimein se toinen Rocky Coast Cardigan, tällä kertaa Dropsin Liman sävyssä kanerva:

IMG_2086

Tämä on pikkuisen lyhyempi ja ryhdikkäämpi kuin se ensimmäiseni, mikä ei sinänsä haittaa. Mitä tästä nyt enää sanoisi. Varmaan lähinnä, että Rocky Coastit taitavat riittää minulle vähäksi aikaa.

IMG_2089

Lima taas ei. Tilasin itselleni Böökistä uutuusväriä, rubiininpunaista ja siitä pitäisi vääntää tässä joskus Burrard. Prosessineulojalla oli taas niin ihana takki, että ei voi kestää.

Takkia pukkaa taas

Muutaman viikon takaisesta arkistosta löytyi vielä yksi kuva ruska-ajalta ennen tuntikausien haravahommia ja lehdenkärräystä sekä viime öistä lumentuloa. On tässä tosiaan tullut huomattua, että Ravelry ja käsityöblogit ovat ihania asioita, sillä niiden kautta näkee neulemallit eri värisinä, kokoisina ja erilaisten vartaloiden päällä. Kiitokset myös lukijoille kommenteista, on mukavaa kuulla, että joku voi löytää täältä kivoja ideoita samalla tavalla, kuin itse löydän muiden blogeista. 🙂

Tällä kertaa esittelyssä oleva takki on taas kerran juurikin näitä blogilöytöjä. Halusin vartalonmyötäisen perustakin jostain kohtalaisen ohuesta langasta, mutten oikein meinannut löytää sopivaa mallia. Perustakin nyt toki voisi varmaan säveltää jotenkin, mutta sitten vastaan käveli juuri oikea takki Prosessineulojan blogissa. Jotenkin kummasti tuolla blogissa ja Ravelryn projektilistauksissa kuvat näyttivät itselleni sopivammilta, kuin ohjeen sivulla, jonka ohitin selaillessani mielenkiinnottomana. Dropsin mallityttönen kun nyt saattaa olla ihan pikkuisen eri muotoinen, mikä on jees okei ja erilaisuus on rikkautta (ainakin joskus) ja silleen, mutta voi miten kiva takki olisikaan pelkän ohjeen perusteella jäänyt tekemättä.

Vartalonmyötäinen takki, Drops

lankana Dropsin Alpaca, tummanpunainen

puikko, ööh, ehkä 3 tai 3,5

Langan ostin Lumoavasta langasta muistaakseni viime kevään Dropsin supersalesta ja tuota ihanaa tummanpunaista oli silloin jäljellä 300 g, joka meni tähän takkiin metrilleen. Oveluuksissani tein ensin takin ohjeen mukaan ja lopuksi poimin silmukat helman reunasta ja jatkoin reunusta niin kauan kuin lankaa riitti. Tykkäisin kyllä paljon pitemmästäkin helmasta, mutta näillä mennään nyt ja takki sopii kivasti vaikka pitempihelmaisen t-paidan päälle.

Laiskuuttani Luovuuttani jätin tästä napit pois, koska en jaksanut  kokenut tarpeelliseksi laskea senttejä napinläpikohtiin, ja sattuikin juuri sopivasti olemaan tuo huivineula, joka ajaa saman asian.

Ja sitten se fiilis: tää on ihanaihanaihana! Just paras! Ja värikin on mainio ja alpakkaa on niiiiin kiva neuloa! Tämän talven ohjelmassa on ihon kovettaminen näille neuleille, sillä Alpaca on niitä harvoja ja valittuja lankoja, jotka vielä jaksavat kutittaa minua.

Se takeista joksikin aikaa. Seuraavaksi pitäisi sitten esitellä huiveja, sukkia ja pipoja ja nyt kun niitäkin on tarpeeksi talven varalle, neulotaan täällä seuraavaksi villapaitoja. Lämpöön jää koukkuun, kun siihen tottuu. 🙂

Papparaistakki

On se vaan kiva, miten vanhetessa alkaa pikkuhiljaa työstää lapsuutensa traumoja ja hyväksyä asiat niin kuin ne ovat. Olen usein valittanut isoon ääneen ja kaikille, kuinka elämääni on synkällä tavalla varjostanut jatkuva ajautuminen miesrooleihin joka paikassa. Kun menin lapsena mummolaan, ukki kysyi aina, että ”mitä poika”. Se oli kenties tarkoitettu huumoriksi, mutta saattoi vahingossa suggeroida minut vetämään miesrooleja puoleeni. Lapsuuden leikeissä esimerkiksi, kun leikittiin serkun kanssa Marttia ja Hienohöyhentä. Aina Martti. Kerran sain oikein erikoissopimuksella olla Hienohöyhen ja se tuntui, no, katkeralla tavalla VÄÄRÄLTÄ. Koulunäytelmissä. Yhdessä näytelmässä oli 30 roolia ja vain yksi miesosa. Arvatkaa kenelle se osui. Musiikkiluokilla yläasteella piti laulaa tenoria, kun kaikki pojat saivat muka yhtä aikaa äänenmurroksen, eivätkä muka enää päässeet niin ylös. Pellet.

Miksi siis taistella jatkuvasti vastaan, kun voi hyväksyä erottamattoman maskuliinisuusosansa ja elää sen kanssa? Siksipä teinkin itselleni vanhuuden varalle, minkäs muun kuin pappatakin!

Pappatakki, koko M

Novita syksy 2008

lankana Cascade 220

Dropsin puhvelinsarvinapit

Minulle käy näemmä useinkin niin, etten kiinnitä johonkin neulemalliin mitään huomiota lehdessä tai kirjassa, mutta ihastun siihen nähdessäni sen jonkun toisen päällä jossain ihan muualla. Tämän bongasin Hepsin blogista ja päätin kokeilla itsellekin. Puljailuksi meni taas, kun käytin ohjetta ohuempaa lankaa ja puikkoa, mutta Novitan kokomitoitukset ovat kokemukseni mukaan aika löysiä, joten puljailulla tästä sai ihan kivasti tyköistuvan.

Ainoa asia, mikä ottaa päähän, on tuo napitus. Lueskelinkin kokemuksia, että napinlävet kannattaisi tehdä kauemmas reunasta, etteivät irvistelisi ja niin kyllä teinkin, mutten tarpeeksi. Napit kiinni takki näyttää siltä, kuin olisin optimismin puuskassa ahtautunut johonkin ihan liian pieneen, vaikkei se sitä olekaan. Ei ole! Vannon! Toivon, että takki joskus löystyy käytössä sen verran, että loppuu ne irvistelyt.

Lanka on aivan ihanaa. Ja takki on lämmin. Olen aamuisin pyöräilemään lähtiessäni laittanut sen farkkutakin alle ja muutaman kilometrin päästä on täytynyt heittää farkkutakki pois ja siltikin on kuuma.

Ja kun nämä nyt tuli kuvattua yhtä aikaa, niin pistetääs samaan postaukseen vielä kämmeniä lämmittävät Karisma-lapaset.

Lanka tuli kesällä mukana Liettuasta. Siinä luki merinovilla, mutta tuntuu kyllä ihan tavalliselta villalta. Vaikka ei kait siinä, ihan sama. Minulla on tänä syksynä ollut hirmuinen palmikkoinnostus, haluaisin niitä joka paikkaan. Ja viininpunainen on ollut kummasti in. Sitä tulee näkymään jatkossakin.

Nyt, etten aivan unohtaisi naiseuttani, taidan mennä tiskaamaan. Eiks ne ollu niitä akkojen hommia?

Rocky Coast Cardigan esittelyssä viimeinkin

Viime kirjoittelusta onkin jo vierähtänyt jonkin aikaa, kun piti taas luuhata ympäri maata. Matkakertomuksia olisi voinut kertyä sekä Kaustisen kansanmusiikkifestareilta että Kainuun kesyttömien korpimaisemien hyvin märistä mökkikeleistä, mutta säästän teidät liiemmiltä huomioilta. Sanottakoon vain, että telttailu avartaa, joskaan Nuuskamuikkusen opit materian säilömisestä muistiinsa kantamusten sijasta eivät taaskaan toteutuneet kohdallani. Siinä vaiheessa kun uin telttaboksissani koko vaatekaappini sisällössä, daim-kekseissä, pähkinöissä, koruissa, erinäisissä soittimissa ja festariohjelmissa mietin, olisiko minimalismi hyvä elämäntapa. Kainuun sähköttömällä metsämökillä sen olisi pitänyt onnistua oikein hyvin, mutta sielläkin onnistuin vain taas kerran ryöväämään kaikki äidin kirppariostokset ja syömään tuhat kiloa dallaspullaa. Fail.

Mökillä sain tosin vihdoinkin kuvautettua Rocky Coast Cardiganin, joka onkin tänä kesänä ollut jo ahkerassa käytössä. Talvipakkasille sen tarkoitin, mutta näköjään se toimii mainiosti myös viileissä kesäilloissa.

Ihastuin tähän takkimalliin niin, että puikoilla on jo toinen samanlainen kanervanvärisenä. Ensin oli tarkoitus odotella myös sen valmistumista, että olisin voinut esitellä ne yhdessä, mutta eteneminen on ollut viime aikoina kehnoa. Menköön siis näin.

Rocky Coast Cardigan, kirjasta Coastal Knits

koko muistaakseni kirjassa 48

Lanka: Dropsin punainen Lima (eiköhän tästä ole jo vitsailtu tarpeeksi, jätän tilaisuuden käyttämättä)

puikko 5

Ihana puinen solki Lumoavasta langasta

Erityishuomiona superisti katu-uskottavat pääkallopöksyt, jotka pikkuveli vei synttäreillään, kun äiti olikin kuulemma ostanut ne sille. Olenko joskus maininnut sukulaisistani, joilla on ärsyttävä tapa pölliä minulta omia tavaroitaan?

Tällä kertaa olinkin suunnitelmallinen ja tutkin muiden projekteja Ravelryssa ennen kuin aloin silmittömästi neuloa suoraan ohjeesta väärää kokoa. Hihojen kapeudesta tuli luettua useammastakin lähteestä, joten lisäsin suosiolla hihaan aika paljon silmukoita, nyt kun vielä muistaisi montako. Hihat on (muistaakseni, heh) neulottu myös ilman kavennuksia.

Kaipasin silloin laivaa valkeaa…

Tästä tuli heti vilukissan lempparitakki, harvoin tulee löydettyä todella mieluista neuletakkimallia, joten näitä saattaa tulla neulottua useampikin kappale.

Seuraavaksi pitääkin alkaa tutkailla Kaunasin lankakauppatarjontaa intternetistä, sillä viikon päästä herätään hotellihuoneesta Liettuassa. Ei minimalismia luvassa sielläkään. Jokunen vuosi sitten käytiin Vilnassa ja mies otti hotellihuoneesta valokuvia todisteeksi ilmiömäisestä kyvystäni levittäytyä ennätysajassa. Niitä kuvia ei julkaista.

Takki kuin murrosikäinen poika

– Hei alaksä mun kaa?

– No ehkä, jos laihutat ensin viis kiloo.

Nyt kun juhannuksen jäljiltä sopivasti painoteemaan päästiin, niin jatketaan toki, kun se on niin rattoisaa joka kerta. Olen kuullut jonkun älypään joskus teorioineen, että meissä kaikissa asuu pieni laiheliini, joka yrittää päästä ulos. Minun sisäinen laiheliinini otti ilmeisesti hetkeksi vallan kehostani ja tekaisi minulle tämmöisen villatakin, luultavasti vihjaillakseen hävyttömiä, jos itseni tunnen. Ei sillä, etteikö minusta olisi hauskaa pidellä reunoista tiukasti kiinni, että takki pysyy edes jotenkuten ympärillä.

Saattaahan tietysti olla, että jos ohje on tehty kahdelle langalle ja käyttää vain yhtä, niin kokomerkintöihin olisi syytä suhtautua sen mukaisesti. Mistäs tuota tietää.

No anyway. Takki on Dropsin. Samoin lanka, joka on Alpacaa. Glitterit jätin väliin. Malli ja väri ovat tosi kauniita ja pidän tästä varmasti siinä universumin todellisuuden ulottuvuudessa, jossa olen viisi kiloa hoikempi. Mutta en kyllä jaksa purkaa. Odotelkoot ihmettä tai tuomiopäivää jonkin aikaa.

Oikeastaan mietin juuri nytkin, saisikohan Oulunkin Citymarketista Ampparimehujäätä niissä isoissa laatikoissa. Ne on hyviä.

Napithan tästä vielä toki puuttuvat. Jokin vaan sanoo minulle, ettei niillä nyt niin kovin kiire ole.