Arkistot

Happy Saint Patrick’s Day!

Ai että vasta maaliskuussa? Muttakun minulla olisi nyt juuri oikeanlaiset sukatkin!

Celtic Spirit Socks, suunnitellut Judy Alexander

Kirjasta Sock Club: Join the knitting adventure

Lanka: Louhittaren luolan Väinämöinen, väri Metsä

Puikot 2,5

Mutta hei, onhan Oulussa ne irkkufestarit! Jaa että nekin meni jo… Mutta mikä sitten eteen, kun kovin niin haluaisin hyppelehtiä ympäriinsä lailla menninkäisen, laittaa päähän hassuja hattuja, juoda käyneitä omenoita ja kuunnella musiikkia, joka ei ala mistään eikä lopu minnekään. Eihän semmoista nyt voi muuten vain tehdä, kun se on kuitenkin aika noloa. Paitsi Patrikin päivänä.

Huokaus… No, sukat odottelevat aikaansa. Tai oikeastaan, tiedättekö sen sädekehätyypin, joka ilmestyy olkapäälle ehdottelemaan asioita, jotka eivät ole mukavia, mutta autuaan hyveellisiä? No, se pelle yrittää sanoa minulle, että minulla on eräs ystävä, jolle nämä sopisivat erinomaisesti, vaikka joululahjaksi. Njäähnjäääääähnjääh… Helkkari. No, ehkä parempaa minääni tukee juuri sopivasti Tuulen viemää-teoksessa vastaan kävellyt kirjallisuussitaatti, joka esittelee Scarlett O’Haran kuolemattomia ajatuksia:

”Hullunkurista, että vaaleaverikkö yrittääkään käyttää tuota väriä. Hänen ihonsahan on vihreä kuin vanha juusto.”

Ehkä minun on sitten tyytyminen sateenkaariin…

Perussukat Drops Delight-langasta, väri ylläripylläristi sateenkaari

puikot 2,5

Sukat saivat kuoroleirillä jo kehujakin. Ihan kivat ne ovat, vaikka kutittavat välillä vietävästi, kärkikavennus on susiruma, ja väärässä valossa (jota yleensä on enemmän tarjolla) väri näyttää kissanoksennukselta. Tämän lisäksi toinen kerä piti sisällään kaksi solmua, jotka katkoivat liukuvan värityksen aika väkivaltaisesti. Mutta Delightia oli kiva neuloa ja kyllä ne käyttösukkana toimivat.

Ja sitten vielä kaikkien riemuksi, iloksi ja riesaksi jaan laulun, joka minulla alkaa soida päässä AINA, kun näen kelttisukkani. Eikä lähde pois, ei sitten millään. Enjoy!

Mainokset

Jotain pientä

Nyt kun olen aloittanut uuden koulun ja saanut vielä vähän töitäkin siihen sivuun, on neulominen vähän päässyt kärsimään. Tai no okei, myönnetään, tekosyy ja huono selitys, jolla yritän peitellä sitä, ettei mikään tule valmiiksi asti, kun aloitan aina jotain uutta. Yhdet ihanat lapaset ovat odottaneet peukaloita jo kuukauden. Siis niitä juttuja siinä lapasen sivussa, joiden neulomiseen menee alle tunti. Just. Sukat ovat yhtä kärkeä vaille valmiit. Neuletakista puuttuu napit. Kaksi takkia pitäisi oikeastaan vain kastella. Yhdet lapaset ovat valmiina ja käytössä, pitäisi vain kuvata. Ja yhdestä huivista puuttuu viimeinen nurkka, johon menisi ehkä kolme minuuttia. Argh. Noniin, paljastuipa taas luonteesta jotain olennaista. Pitäisköhän tämä prosessoida jotenkin?

Kuitenkin, kaiken kiireen keskellä lupauduin yhteen työhön, jolla on vielä deadlinekin. Miekkosen siskonpoika on ollut olemassa jo vuoden verran maailman suurimpine sinisine silmineen, ja vaikka emme juhliin asti pääsekään, niin jotain pientä piti värkätä.

Neulotut sukat, 12/18 kk-kokoiselle pötkölle

lankana Drops Delight

puikot 2,5 mm

Oli ihan hupaisaa neuloa sukat tasona. Hauskinta on, kun neuloessa alkaa pikkuhiljaa hahmottua, miten homma toimii. Lisäsin pitsireikiin letitetyt nyörit, kun satiininauharusetit eivät tuntuneet tarpeeksi miehekkäiltä 1-vuotiaalle pojalle. Toivon kovasti, että sukat ovat sopivat, siitä alkaa olla paria kuukautta vaille vuosi, kun kyseistä tyyppiä edes näin ja kasvamista on oletettavasti tapahtunut sen jälkeen.

Oon muuten ihastunut tähän Delightiin, vastoin kaikkia ennakko-oletuksiani. Tästä on tulossa sukat itsellekin. Olen muutenkin alkanut käyttäytyä omituisesti ja herättänyt hämmennystä lankakaupassa ihailemalla vihreitä, sinisiä, keltaisia ja oransseja lankoja. Siis onhan ne hienoja, ennen en vain ole välittänyt ollenkaan ja ne ovat menneet suoraan kategoriaan Jonkun Muun Juttu. Syksy?

Jalokivet jaloissa

Tänä aamuna pihalla heiluessani sain kuningataridean: minäpä alan kirjailijaksi! Mestariteokseni idea syntyi kohtaamistani vaikeuksista valokuvauksen jalossa taidossa ja ideasta kehittyi riipaiseva kasvutarina, Studio Julmahuvin loistavaa määrittelyä lainatakseni, mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta. Hengentuotteeni nimi on Kuinka kuvata itse omia sukkiaan ja itse asiassa voisin julkaista sen tässä samantien, mitä sitä nyt painomustetta ja paperia tuhlaamaan ja kustantamojen kanssa tappelemaan. Sisältö on lyhyt ja yksinkertainen:

Kuinka kuvata itse omia sukkiaan:

a) Ei mitenkään

b) Huonosti

c) Voi nyt &¤#%/(¤”!!!

Joo, ei se ehkä Nobel-sarjassa paini, mutta voisi olla maailman lyhyinten teosten kärkinimistöä. Saa lähettää rahaa.

No ei siinä mittään, tulin sitten sisään koneelle ja katsoin, että ei nämä kuvat nyt niin huonoja olekaan, siis puhtaasti amatöörimielessä ja vieläpä digikameralla räpsittynä. Saanen siis esitellä teille jo jonkin aikaa valmiina olleet ja oikeaa hetkeään odottaneet kuningatarsukkani:

Charlotta toinen

Hopeasäie Sukka, väri Kaukola

sukkapuikot 2,5

Näiden sukkien neulominen oli suorastaan sukulaisvelvoite, sillä ne ovat serkkuni suunnittelemat. Toisaalta olin jo jonkin aikaa etsiskellyt sopivaa palmikkokuviosukkaa ja tämä kuvio on oikein kaunis. En yleensäkään ottaen pidä kovin paljon sukkakuvioista, joissa on jotenkin liikaa meneillään, pidän enemmän yksinkertaisesta koristeellisuudesta. En nyt niinkään väitä tätä kuviota yksinkertaiseksi, mutta se on kuitenkin aika sopivan hillitty minun makuuni.

Langan hommasin ihan näitä sukkia varten. Minusta Hopeasäikeellä on ihana tapa värjätä. Väri näyttää elävältä ja hehkuvalta ja parhaassa valossa vähän siltä, kuin seassa olisi jonkinlaista kimalletta, vaikkei olekaan. Näiden sukkien työnimi olikin minulla jalokivisukat, sillä jotenkin väristä yhdistettynä tähän kuvioon tulee minulle mieleen jonkinlainen kuninkaallinen jalokivi. Runosuoneni pulppuaa valtoimenaan, kuin keväinen tulva.

Mallikuvion neulominen kohtuupienellä puikolla tuntui aluksi vähän haastavalta ja jälki nyt oli vähän mitä oli. Kyllä se siitä kuitenkin lähti käyntiin ja voisin kuvitella joskus tekeväni toisetkin sukat tällä mallilla. Tai miksei vaikka Charlotta-pipon sukille kaveriksi.

Ongelma näissä sukissa tosin on se, etten raaski käyttää niitä, kun pelkään että ne menevät pilalle/nypyille/ryppyyn/venyneiksi tai edes vähän käytetyn näköisiksi. Toistaiseksi olenkin käyttänyt niitä vain edustuksellisesti tilanteissa, joissa on varmasti ihailevia ihmisiä ympärillä (bändiharjoituksissa tämä ei tosin toiminut, sillä olen nykyään bändin ainoa nainen ja miehet nyt eivät selvästikään tajua elämän herkkiä puolia) ja joihin voin mennä ensin ilman villasukkia ja vetää ne teatraalisesti jalkaan vasta kun tiedän, ettei vähään aikaan tarvitse kävellä ja kuluttaa pohjia. Ei nyt jotenkin kuulosta ihan terveeltä tämä homma, mutta toisaalta, onhan noita nyppyyntyneitä pässinpökkimiä luottosukkia jo vinot pinot, miksipä ei sitten seassa voisi olla edustussukkiakin…

Ishbel on muuten edennyt pitsikuvioonsa asti, eikä se ole estänyt aivottomuutta jatkumasta turhankin tehokkaasti. Itse asiassa kaikki taisi lähteä jopa alamäkeen, kun kävin tädin luona ja lainasin kolme tuotantokautta Täydellisiä naisia, joita tuijotan sillä toisella silmällä, joka ei vilkuile pitsikaaviota. Mutta jos lomaillessa pitääkin vähän tyhmentyä ja heretä ajattelemasta suuria ja vakavia, niin ainakin olen siinä suhteessa hoitanut leiviskäni.

Mansikkaiset

Jopa enemmän kuin itse kesää rakastan oikeastaan kesän odotusta. Sitä kun räystäät ensimmäisen kerran alkavat tippua vettä, sitä kun ensimmäisen kerran astuu kävellessään ohuelle asfalttikaistaleelle lumen keskellä. Kun näkee ensimmäisen kerran hennon vaaleanvihreän vivahduksen puissa ja haistaa ensin märän, vanhan ruohon ja maan ja eräänä päivänä ensimmäisen vastaleikatun ruohon tuoksun. Töissä aletaan puhua päättäjäisistä ja kesälomasta konkreettisesti, eikä niin kuin ne olisivat pitkän ja tuskallisen vaelluksen päässä siintävä Luvattu Maa, jonka olemassaolosta ei uskalla kuitenkaan olla ihan varma. Ensimmäinen jäätelö (no, saattoi olla reilusti huhtikuun puolella, kuka niitä laskee), ensimmäinen päivä kesäkengissä ja -takissa, ensimmäinen auringossa kärähtänyt naama, ensimmäiset grillibileet ja ensimmäinen itikanpurema. Ja sitten tällä viikolla, tarkalleen ottaen maanantaipäivänä, ensimmäinen mansikantuoksuinen tuulahdus. Prisman pihalla tosin, mutta kesäiseltä se tuntui joka tapauksessa. Mistä tulikin kätevän aasinsillan kautta mieleen, että minullahan oli näitä esiteltäviä töitä aika paljon ja tässähän olisi mainio paikka juuri näille sukille:

Strawberry Field, Ullasta

Cascade Heritage, 2,5-puikoilla

Cascade Heritage on kyllä ihanan pehmeä lanka, mutta ei ehkä mikään paras ja kestävin sukkalanka. En käyttäisi näitä kumppareissa kalareissulla. Mutta villasukat kesällä eivät ole ollenkaan niin hassunkurinen idea, jos sattui hyvin todennäköisesti olemaan karkkijonossa kun ääreisverenkiertoja jaettiin. Unisukkina ovat olleet jo muutaman kerran ja sellaiseen käyttöön käyvät oikein hyvin. Ja käyvät muuten tosi hienosti tuohon punaiseen hameeseeni, muodin orja kun olen taas kerran.

Minua oikeastaan houkuttelisi tehdä tällä samalla mallikuviolla pitkät polvisukat. Voisi näyttää kivalta.

Ja kohta sitä muuten saa, nimittäin mansikkakakkua! Viikonloppuna on erinäisten juhlien ansiosta taas edessä semmoinen kakkumaraton, että ellei johonkin väliin ole luiskahtanut edes mansikkahilloa, maailma on saanut tehdä minulle oikein urakalla katalia, haisevia petoksia. Ja eihän maailma nyt sellaisia tekisi, joten viikonloppua odotellessa…

Kun ei niin ei

Joskus ei vaan natsaa. Joskus neuleohje, jonka piti olla Just Niin Mua ei lopulta olekaan sitä. Ja joskus tosiaan pitää tehdä se työ valmiiksi, ennen kuin sen huomaa.

Katselin pitkään ihaillen, kun eri blogeissa esiteltiin Kalajoki-sukkia. Minusta tämä sukkamalli on oikeasti hauska ja hyvännäköinen. Muilla. Jotenkin vaan, kun vedin sen omaan jalkaan, niin… No, njääh.

No, ei se sikäli hukkaan mennyt, että tätä oli kyllä tosi hauska neuloa. Jotenkin nyt vaan tuli semmoinen tunne, että nämä jäävät kaapin perälle käyttämättöminä. Ja että mun jalka näyttää näissä rumalta ja lihavalta ja sitä rataa. Että eiköhän jätetä tämä tähän ensimmäiseen sukkaan, joka purkautunee pikapuoliin. Lankakin on sen verran kivaa, Cascaden Heritagea, että eiköhän näistä saa muutakin aikaiseksi. Minulla on semmoinen tunne, että vaikka Kalajoen hiekat nyt jäävätkin minulta väliin, niin saatan hyppiä seuraavaksi mansikkamaalle.

Ja sanottakoon vielä, että vaikkei tämä jalassa silmääni miellyttänytkään, niin poissa jalasta se on yksinkertaisesti hours of fun:

Hihihihi, makkara…

Siis hours of fun ainakin, jos on tarpeeksi väsynyt tai kofeiineissaan.

Loma-ajan hyötykäyttöä

Hiihtoloma! Tuo loistava aika tehdä kaikenlaisia villejä jännittävyyksiä. Suunnitelmahan oli selvillä jo ennen lomaa: lenkkeilyä joka päivä, opintojen saattamista ajan tasalle ja terveellistä, puhdistavaa ruokaa, kuten vaikka joku kiva mehupaasto, kun kerrankin on aikaa. Villejä pileitä ystävien kanssa ja semmoinen nuorekas unirytmin kääntämistemppukin voisi olla myös paikallaan. Mutta elämässä on valitettavasti hyväksyttävä, että aina ei mene niinkuin suunnittelee. Yllämainittujen sijasta olen käyttänyt aikani pitkälti leivoskahveihin, maailman parhaisiin fetahampurilaisiin, punaviiniin, sohvalla makaamiseen läskikissa turkispeittona sekä, sokerina pohjalla, tietokoneen valokuvakansioiden järjestämiseen. Kumma kyllä en osaa olla kauhean pettynyt itseeni.

Nyt voisi sitten olla sopiva aika myös kokeilla, miten uutta blogia kirjoitetaan. Käsitöideni seuraajille olisi tarjolla oikein kunnon tadaa-maratonpläjäys. Alkuvuosi on nimittäin kulunut mukavasti ailahtelun ja impulsiivisuuden merkeissä. Ensin meni melkein pari kuukautta, etteivät neuleet kiinnostaneet yhtään, ollenkaan, pätkääkään. Mietin jo huolestuneena, mitä kaikille ihanille langoilleni tapahtuu nyt, kun en ilmeisesti aio enää ikinä koskea puikkoihin. Ja sitten eräänä päivänä päästä kuului iso naps ja parin viikon sisällä puoli lankalaatikkoa oli muuttunut neuleiksi. PÄÄTELLYIKSI neuleiksi. Siis aivan valmiiksi, käytettävissä oleviksi, ei siis semmoisiksi, jotka olisivat ihan kohta valmiita, kunhan vaan jaksaisin sitä ja tätä.

Kaiken tämä lisäksi olen pitkästä aikaa innostunut käyttämään Ravelrya. Tili siellä on lojunut varmaan vuosia, mutta nyt tuntuu, kuin saattaisin jopa oikeasti kiinnostua asiasta. Joku ilkeämielinen voisi väittää tämän tapahtuneen kumman sopivasti samana päivänä, kun kuulin, että Ravelryn Oulu-ryhmässä suunnitellaan pubineulontaa. Uskokoon ken haluaa.

Mutta sitten sitä tadaata. Edetkäämme valmistumisjärjestyksessä, tai ainakin hatarien muistikuvieni varassa.

Näitä päätin kutsua vaahtokarkkisäärystimiksi. Minulla sattui olemaan joitakin keriä Rose mohairia, joille ei ollut muuta käyttöä ja jostain syystä säärystimet tuntuivat hyvältä idealta. Ennakkoaavistuksia kenties, sillä vielä paremmalta idealta ne tuntuivat viikon päästä, kun tein taloyhtiön lumitöitä ja upposin useita kertoja polvia myöten hankeen. Hahaa!

Seuraava neroaivoitukseni tuli, kun kaivelin lankalaatikkoa ja löysin pohjalta Vilnasta vuosia sitten ostamaani Soft Kidiä, unelmanpehmeää, lähes hahtuvaista mohairia, joka kuitenkin yksinään on vähän liian ohutta mihinkään järkevään. Ne ovatkin olleet lähinnä silittelykeriä, kunnes päätin kokeilla, mitä tapahtuu, kun ne yhdistää Silkbloom Finoon. Kaksi täydellisen ihanaa, pehmeää lankaa yhdessä muodostivat uuden lempimyssyni. Silkbloom antaa kaunista kiiltoa, Soft Kid taas söpöä pörröisyyttä. Joko tihkuu siirappia näytöltä?

Ooo, sitä voisi vain rutistella ja silitellä ja paijailla.

Välillä täytyy ihmisen myös kehittää itseään. Tai ei kai pakko ole, mutta se on joskus ihan kivaa, se oppimisprosessi katsokaas. Yllä näette nyt ensimmäiset sukkani, jotka on neulottu aloittaen kärjestä. Halusin kokeilla kärjestä aloitettavaa sukkaa siksi, että kuvittelin siten välttäväni miljoonittain jämälankakeriä. No hitot, en millään jaksanut tehdä niin pitkiä varsia, kuin langasta olisi riittänyt. Mutta hauska kokemus tämä silti oli. Olen ikäni tehnyt sukat varresta ja välillä tämä tuntui vain niin mahdottomalta ja väärältä, mutta niin vain sukat syntyivät kuitenkin.

Lanka on Fabelia, juuri sitä sävyä, joka saa ajattelemaan auringonlaskuja mökillä heinäkuussa, mansikkamargaritoja torinrannassa, etelänlomia ja kesämekkoja. Kärkialoituksessa on paljon hyviä puolia, minulla ei ole koskaan ollut näin jalkaan sopivia sukkia. Aloituksen katsoin jostain Novita-lehdestä, missä ohjeistettiin Magic Cast On-tekniikkaa ja loput ohjeet löytyivät Ullan sivuilta.

Lopuksi näytettäköön vielä yksi salaperäismytty. Mitähän tästä mahtaisi olla tulossa liotuksen ja pingotuksen jälkeen?

Ainiin, olihan täällä vielä tämä turkisrukkasmateriaali. Maailman ihanin kasa karvaa ja kynsiä.

Nyt ois aamukahvit litkitty, siihen meni kunnioitettavat kaksi tuntia. Seuraavaksi ohjelmassa sohva, lomaneule ja mielikuvia ulkoilusta ja reippailusta.