Arkistot

Kaunas on my mind

Minä ja miekkonen kävimme matkalla Liettuassa. Kaunas osoittautui loistavaksi lomakohteeksi ihmiselle, jota lomassa viehättävät kiireettömyys, kauniit vanhan kaupungin maisemat ja rakennukset, lukuisat kivat kuppilat, joihin voi pysähtyä aina kun huvittaa, sekä tietysti ruoka, ruoka ja ruoka. Lomamatkoillahan ihaninta on se, ettei silloin koskaan liho ja rahaa riittää aina kaikenlaisiin heräteostoksiin ja herkkuihin. Vasta kotona voi sitten ihmetellä, milloin minusta tuli tämmöinen läski ja kuka vei kaikki rahat, mutta lomamatka on silkkaa zeniä.

Kovin tarkkaa matkakertomusta ei liene tarpeen rustailla (eli olen jälleen liian laiskalla tuulella sellaiseen), mutta koska minulla on tapana pyrkiä keräämään elämän käpyjä matkani varrelta, niin muutamia asioita tuli opittua tälläkin lomamatkalla, vaikka kovasti yritinkin jättää aivot narikkaan. Ikiaikaista viisautta siis tarjolla jälleen.

1. Jälkkärit.

Kun nyt tosiaan seisot sen jäätelöaltaan edessä, joka näyttää siltä, että voisit riehaantua, hypätä sekaan ja vaipua karkkimaahan, jossa eläisit iäti hattaraunelmissa ja uisit sokerissa, niin syö sitä jäätelöä juuri niin paljon kuin huvittaa. Kotona ottaa päähän, jos et tehnyt niin. Siis ainakin jos sattuu olemaan minä. Tällä reissulla kuuntelin sisäistä ääntäni ja korjasin urakalla kaikki vääryydet ja katkeruudet, jotka tarttuivat mukaan vuosia sitten Italiasta.

2. Jos ei ole luistellut vuosiin, niin ei kannata kokeilla luistimilla tanssimista, vaikka taustalla olisikin hyvä biisi. Kaunasissa yksi kokeiltu erikoisuus oli luistinrata ostoskeskuksessa. Ajatuksena oli liidellä lailla jääprinsessan ja näyttää noille luistimiin tottumattomille liettualaisille, miten tämä homma toimii. No, siinä vaiheessa kun muuvit Bryan Adamsin tahtiin eivät todellakaan toimineet, selän takaa kaartoi joku taitoluistelijatyttönen kolmen metrin säärillään, tekaisi pari piruettia ja kietaisi jalkansa niskan taakse. Että se ylpeyden synnistä sitten minun osaltani.

3. Vaateostokset ovat ihan yhtä hanurista ulkomaillakin. Ei kannata harrastaa. Olut sen sijaan on kylmää, hyvää ja halpaa. Kannattaa harrastaa.

4. Hyvät, tukevat kengät ja sukat jalkaan. Kun kävelee joka päivä ainakin 10 kilometriä, niin paikallisten korkkari-ihmeiden omituisia katseita on paljon helpompi sietää, kuin rakkoja.

5. Jos nälkä yllättää Kaunasissa, niin Hesburgereita on joka kadunkulmassa ja pitsaa saa joka puolelta. Tulee niin mukavan kotoisa olo. NOT. Luin ennen lähtöä jonkun blogikirjoituksen, joka sai kulinaristin sydämen itkemään verta. Liettualainen ruoka on ihanaa, minkä lisäksi kahdet alkuruuat, naudanpihvit, jälkiruokakahvi valtavan suklaakakkuviipaleen kera sekä viisi olutta maksoivat yhteensä noin 28 euroa. Joka kuppilasta saa pientä tai isompaa naposteltavaa. Että kiertäkää ne ketjut kaukaa, jos sinne menette, elämä on taatusti liian lyhyt ja arvokas siihen, että pitäisi mennä ulkomaille syömään Hesburgerissa, kaikki kunnia suomalaiselle yrittäjyydelle ja teinivuosieni kana-ateriapiintymykselle tietty… Selventääkseni kantaani laitan muutaman kuvan olennaisuuksista.

 

6. Kansansoitinmuseossa luultavasti kuitenkin lopulta huomattaisiin, jos upeasti koristeltu hardanger-viulu katoaisi. Sitä olisi luultavasti myös kohtalaisen hankalaa salakuljettaa hameen alla. Elämä on joskus harmillista.

Sitten tietysti ne lanka-asiat. Kävin muutamia vuosia sitten Vilnassa ja olin katsonut etukäteen osoitteet lankataivaisiin ja niitä sitten karttojen kanssa metsästettiin. Nyt kaikki oli jostain syystä ihan toisin. Katselin jotain netistä etukäteen, mutta totesin, että mikä ei vastaan kävele, niin sitä en kaipaakaan. Kävin yhdessä lankakaupassa, josta velvollisuudentuntoisesti ostin pari kerää. Toisessa kävin kääntymässä, mutta en jaksanut jäädä hypistelemään. Pitipä tämäkin nähdä, mutta tuli sieltä tosiaan kaksi kerää merinovillaa ja yksi kerä kashmir-lankaa. Ajattelin niistä lapasia, minulla on selvästi joku lapasinnostus alkamaisillaan. Myyjä oli ihana nainen, joka palveli minua parhaansa mukaan, vaikka englanti olikin kankeaa ja toivotti lopuksi vielä, että ”great satisfaction with your work”. Nyt tulen varmasti onnelliseksi uusista lapasistani, kunhan neulon niitä.

Ja se on sitten ihan varma asia, että minä en vähään aikaan liiku minnekään. Kesä reissuineen ja jälleennäkemisineen oli ihana, mutta nyt voisin vihdoin kaivautua oman kodin nojatuoliin puikkojen kanssa ja katsella iltojen pimenemistä koti-ikkunoista.

 

Rocky Coast Cardigan esittelyssä viimeinkin

Viime kirjoittelusta onkin jo vierähtänyt jonkin aikaa, kun piti taas luuhata ympäri maata. Matkakertomuksia olisi voinut kertyä sekä Kaustisen kansanmusiikkifestareilta että Kainuun kesyttömien korpimaisemien hyvin märistä mökkikeleistä, mutta säästän teidät liiemmiltä huomioilta. Sanottakoon vain, että telttailu avartaa, joskaan Nuuskamuikkusen opit materian säilömisestä muistiinsa kantamusten sijasta eivät taaskaan toteutuneet kohdallani. Siinä vaiheessa kun uin telttaboksissani koko vaatekaappini sisällössä, daim-kekseissä, pähkinöissä, koruissa, erinäisissä soittimissa ja festariohjelmissa mietin, olisiko minimalismi hyvä elämäntapa. Kainuun sähköttömällä metsämökillä sen olisi pitänyt onnistua oikein hyvin, mutta sielläkin onnistuin vain taas kerran ryöväämään kaikki äidin kirppariostokset ja syömään tuhat kiloa dallaspullaa. Fail.

Mökillä sain tosin vihdoinkin kuvautettua Rocky Coast Cardiganin, joka onkin tänä kesänä ollut jo ahkerassa käytössä. Talvipakkasille sen tarkoitin, mutta näköjään se toimii mainiosti myös viileissä kesäilloissa.

Ihastuin tähän takkimalliin niin, että puikoilla on jo toinen samanlainen kanervanvärisenä. Ensin oli tarkoitus odotella myös sen valmistumista, että olisin voinut esitellä ne yhdessä, mutta eteneminen on ollut viime aikoina kehnoa. Menköön siis näin.

Rocky Coast Cardigan, kirjasta Coastal Knits

koko muistaakseni kirjassa 48

Lanka: Dropsin punainen Lima (eiköhän tästä ole jo vitsailtu tarpeeksi, jätän tilaisuuden käyttämättä)

puikko 5

Ihana puinen solki Lumoavasta langasta

Erityishuomiona superisti katu-uskottavat pääkallopöksyt, jotka pikkuveli vei synttäreillään, kun äiti olikin kuulemma ostanut ne sille. Olenko joskus maininnut sukulaisistani, joilla on ärsyttävä tapa pölliä minulta omia tavaroitaan?

Tällä kertaa olinkin suunnitelmallinen ja tutkin muiden projekteja Ravelryssa ennen kuin aloin silmittömästi neuloa suoraan ohjeesta väärää kokoa. Hihojen kapeudesta tuli luettua useammastakin lähteestä, joten lisäsin suosiolla hihaan aika paljon silmukoita, nyt kun vielä muistaisi montako. Hihat on (muistaakseni, heh) neulottu myös ilman kavennuksia.

Kaipasin silloin laivaa valkeaa…

Tästä tuli heti vilukissan lempparitakki, harvoin tulee löydettyä todella mieluista neuletakkimallia, joten näitä saattaa tulla neulottua useampikin kappale.

Seuraavaksi pitääkin alkaa tutkailla Kaunasin lankakauppatarjontaa intternetistä, sillä viikon päästä herätään hotellihuoneesta Liettuassa. Ei minimalismia luvassa sielläkään. Jokunen vuosi sitten käytiin Vilnassa ja mies otti hotellihuoneesta valokuvia todisteeksi ilmiömäisestä kyvystäni levittäytyä ennätysajassa. Niitä kuvia ei julkaista.

100 syytä rakastua Lappiin

Ivalolaisystävät astuivat viikonloppuna avioliiton satamaan. Häitä tanssittiin Saariselällä, joten edessä oli Lapinreissu ja mikäs sen mukavampaa. Kirjailijanurani sai jälleen tuulta siipiensä alle matkakertomuksen muodossa. Tässä se siis on, 100 syytä rakastua Lappiin:

1. Paikkojen nimet, kuten vaikka Kuusikiekerö, Purnumukka ja Kuttura. Koko automatka Sodankylän jälkeen oli yhtä itsekseen hihittelyn riemujuhlaa. ”Hei mistäs sää tuut?” ”No Kutturasta.” Höhöhö.

2. Poronpyllyt. Lapissa niitä voi nähdä niin autosta juuri siinä edessään (eikä niillä muuten tunnu olevan ikinä kiirettä mihinkään) sekä lautasellaan. Bueno! Mistä päästäänkin sopivan poronsillan kautta seuraavaan kohtaan.

3. Eksoottiset lapinherkut ja mielettömät makuelämykset. Saapumisiltana hotellin ravintola oli suljettuna hääjärjestelyiden takia, mutta onneksi löysimme korviketta kyliltä. Illan erikoiselämyksenä oli alkuperäiskansojen perinteisin, salaperäisin menetelmin valmistettu poroburger ranskiksilla, sekä oletettavasti vaivaiskoivuista ja karhunvirtsasta uutettu shamaanien taikajuoma nimeltään CocaCola. Kylläpä se matkailu sitten avartaakin.

4. Kaikki nuo mahtimahdollisuudet eksyä metsään, nyrjäyttää nilkkansa ja syöttää itsensä itikoille, susille ja karhuille juuri ennen h-hetkeä.

5. Karu ja kaunis luonto, joka saa mielikuvituksen laukkaamaan, eli ajatukset siitä, kuinka hääkansa juo samppanjaa ja tanssii musiikin pauhun peittäessä etäiset, synkeät avunhuudot, jotka kaikuvat kelohongista.

6. Koskenkorvan juominen ei ole juopottelua, vaan kansallisromantiikkaa.

7. No, kun ei kuitenkaan ole yrityksistään huolimatta onnistunut toteuttamaan kohtia 4 ja 5, niin edessä saattaa hyvinkin olla erinomaiset kekkerit, joissa voi patsastella uusi bolero päällä.

Ohje on jostain Novita-lehdestä, olen tehnyt näitä ennenkin, tällä kertaa jätin vaan hihat pois. Lankana on ikisuosikkini Muskat. Jossain vaiheessa muistan sanoneeni kaasolle, että tämä oli oikein helppo tehdä. Valehtelin. Aika on vaan kullannut muistot, kun tämä on ollut valmiina niin pitkään. Boleron neitsytmatka uhkasi myös jäädä viimeiseksi, johtuen erinäisistä kansallisromanttisista syistä aamuyön tunteina. Jostain jatkohuoneesta se sitten aamulla löytyi, toisin kuin kenkäni, joiden kohtaloa voin vain aavistella.

8. 90 kuorrutettavaa muffinssia. Tai siis muffinssien kuorruttaminenhan ei ole nykyään muffinssien kuorruttamista, vaan cupcakesien frostausta. Pitää olla ajan hermolla. Alunperin oli tarkoitus vain mennä paikalle vieraaksi vailla vastuuta ja huoliamurheita, mutta järjestelypuolen ystävien naamat nähtyäni ja saatuani hartaan pyynnön auttaa tässä frostaushommassa päätin, että täältä pesee kuorrutetta.

9. Hääruoka. Ivalolaiskokki sai häiden suurimmat liikutuksenkyyneleet silmiini buffet-pöydällään. Ikuisesti jää kalvamaan jälleen kerran, etten pystynyt millään syömään niin paljon, kuin olisi kannattanut. Kakku oli ystävän leipomaa kolmen suklaan juustokakkua. Tässä vielä näyte muffinssista. Sokerileipurin ura taitaa jäädä minulta kokeilematta.

10. Yötön yö. Hyvä aika harrastaa esimerkiksi kansallisromantiikkaa paikalliseen tyyliin.

Jätettäköön rakkauslistasta pois kaikki maininnat seuraavan päivän ajomatkasta takaisin kotiin. Ei muuten ollut yhtään hilpeää. Minullahan oli toki neule mukana, mutta eipä se juurikaan sattuneista syistä edennyt. Siinä sitä olikin sitten aikaa miettiä tekosiaan ja sitä, miten ne tanssiliikkeet vielä eilen tuntuivat niin cooleilta ja miten hyvältä idealta jatkot vaikuttivat vielä neljän aikaan aamuyöstä ja miten jonkun pellen oli taas pakko verrata minua Linda Lampeniukseen. Vaalea tukka ja viulu, mitä muita vaihtoehtoja siinä ihmiselle jää tietenkään. Tämä on muuten yksi niistä ”vitseistä”, joka saa ihmiset aina hymyilemään lailla hangonkeksin, kun ovat keksineet niin makean jutun ja kuvittelemaan, että juuri he ovat ainoita maailmassa, jotka ovat tämän yhteyden keksineet. Varmaan juuri siitä syystä he niin innoissaan haluavatkin jakaa nerokkuutensa helmet kanssani. ”Hei, ootko muuten ikinä aatellu, että…” Ja se on menoa sitten.

Jospa sitä arkea sitten taas katselisi muutaman päivän. Viikonloppuna odottaakin jo seuraava reissu Kaustisille. Vettä tulee taivaan täydeltä ja teltassa on varmasti oikein kotoisaa.