Arkistot

Pelkkää ihanuutta

Meinasipas jäädä lenkki hyväksi aikomukseksi, kun piti kurkistaa sitä ennen postilaatikkoon ja siellä se oli. Paketti Sentikalta! Vastaanotin viime viikon sähköpostiini tietoja lähetyksen etenemisestä ja toivoinkin, että se saapuisi piristämään maanantaipäivääni. Minulle iski nimittäin aivan hirveä lankakateus, kun olen tässä päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä Hopeasäikeen lankojen neulomista ja hehkuttamista. Ja sitten kun kiva optikkotäti sanoi, ettei minun tarvitsekaan vielä hommata uusia laseja, niin sehän oikeastaan käytännössä kehotti minua lankaostoksille.

Ja tässä se nyt sitten on:

Ikioma vyyhtini Hopeasäikeen sukkalankaa, 100% Superwash BFL-wool, väri Kaukola. Ja se on minun, minunminunminun! My precious… Kun lakkaan halailemasta ja silittelemästä tätä vyyhtiä, niin sukkasetpa syntyy siitä.

Tämä päivä onkin pullollaan lankaihanuuksia, sillä ensi viikonloppuna on kuoroleiri ja sinne pitää keksiä helppo käsityö, jonka takia ei tarvitse tuijotella ohjeita ja keskittyä kovasti. Päätin, että puikoille pääsee Handun Paradise Oscar, söpöilylanka, jonka sain synttärilahjaksi serkulta, joka ei kokenut sitä omakseen:

Tässä on 85% merinovillaa ja 15% silkkiä, ihanan pehmeä, kauniisti kiiltävä ja vinkeän värinen vyyhti. Sitä varten on ainakin idea, jota kokeilen ja katson, miten nuo värit sitten käyttäytyvät. Saas nähdä.

Jatkan pyöriskelyä materialistisessa onnen hattarassa. Viikko voisi oikeastaan aina alkaa näin mukavasti.

Hameesta asiaa

Pääsin eilen erään villatakin kanssa siihen klassiseen jumitusvaiheeseen, jossa kappaleet ovat valmiina, pitäisi vain yhdistää ne ja neuloa pääntien viimeistely. Ja sehän tarkoittaisi silmukoiden poimimista pääntien reunuksesta. Ja päättelyä. Ja hihojen ompelua. Argh. Jään siis odottelemaan päivää, jolloin on niin tylsää, että sellainenkin aktiviteetti kelpaa. Elokuvaa tuijotellessa teki kuitenkin mieli tehdä jotain ja käsityölaatikon syövereistä löytyi yksi lähestulkoon kuollut ja kuopattu projekti viime keväältä.

Pitsineulehame Muskat-langasta, Dropsin ohje. Joo, se näyttää varmasti oikein nätiltä ja söpöltä, mutta sillä on takanaan kivinen historia. Ensinnäkään tästä langasta ei koskaan pitänyt tulla hametta. Sain valmistujaislahjaksi kirjan nimeltä Ne ihanat neuleet ja siellä oli ohje kesäiselle topin ja boleron yhdistelmälle. Oikeastaan minun oli tarkoitus tehdä sellainen ystävälleni ja ohje taisi käskeä hankkimaan merseroitua puuvillalankaa tai jotain sellaista. No mikäs sen parempi älynväläys, kuin ostaa Muskatia, kun löytyi niin herttainen vaaleanpunainen värikin. Ja eikun tuumasta toimeen.

No, olin neulonut toppia jonkin aikaa, kun tajusin, ettei kukaan ikinä milloinkaan laittaisi sitä päälleen vapaaehtoisesti. Miksikö? No juuri sen ihanan Muskatin takia. Mikäkö Muskatissa mättää? No minun mielestäni lähestulkoon kaikki. Valmis toppi olisi ollut raskas, hiostava makkarankuori. Minulla on kyllä ihan siedettävä mekko Muskatista, mutta aika kuuma on sekin ja topin palmikkoinen joustinneule teki neuleesta vieläkin raskaamman oloisen. Joten purkuun se meni, ja siinäpä sitten miettimään, mitä ihmettä tällä langalla nyt sitten tekisin. Hain ohjeenkin vähän väkipakolla, yrittäen löytää jotain, mikä ei tuntuisi täydeltä ajanhukalta. Hame tuntui kohtalaisen sopivalta idealta.

Ennen viime kesää hame pääsi kohtaan, jossa tuo pitsineulekuvio loppuu. Suunnilleen siihen mennessä olin menettänyt hermoni tähän lankaan täydellisesti. Kierteitä, paholaismaisia säikeitä, nihkeyttä, raskas ja paksu neuletuntuma, jonka jäljiltä sormet olivat aina kipeät. Erityisesti tuo pitsikuvio oli uuvuttava ylivetoineen ja sensemmoisineen, mikä ei tällä langalla ollut pätkääkään liian helppoa. Hylkäsin koko ajatuksen jo monta kertaa. Ensin siirtelin työtä tarpeettomammille puikoille mukavampien töiden tieltä, kunnes eräänä päivänä riivin koko puikon irti. Jostain syystä en kuitenkaan toteuttanut aiettani purkaa tätä työtä. En tiedä, ajattelinko koskaan jatkavani. Ehkä minua vain raastoi ajatus siitä, että lankalaatikkoni olisi sen jälkeen taas täynnä Muskatia, purettuja, rumia keriä vailla tarkoitusta ja päämäärää. Joten nakkasin puikottoman työn jonnekin kaapin perällä sijaistevaan ö-mappiin.

Jostain syystä se sitten sattui käsiin eilen ja ajattelin, että mikäs siinä, kun suurin työkin on jo tehty. Nyt vaan sileää neuletta loppuun asti. Kerrankin lanka jopa päätti käyttäytyä kunnolla ja se oli yllättävän helppo palauttaa puikoille, silmukat eivät olleet edes purkautuneet pahasti. Varmaan siksi, että tämä lanka on niin helkkarin jäykkää, mutta kuitenkin. En kyllä edelleenkään tykkää Muskatin neulomisesta, tuskinpa käytän sitä enää koskaan, ellei ole pakko, mutta tästä hameesta näyttäisi kuitenkin tulevan ihan sievä. Ja jos tuosta raskaudesta on jotain  hyvää sanottavaa, niin tämän hameen helma saattaa pystyä pysymään alhaalla jopa Oulun tuulessa.