Arkistot

Rocky Coast Cardigan esittelyssä viimeinkin

Viime kirjoittelusta onkin jo vierähtänyt jonkin aikaa, kun piti taas luuhata ympäri maata. Matkakertomuksia olisi voinut kertyä sekä Kaustisen kansanmusiikkifestareilta että Kainuun kesyttömien korpimaisemien hyvin märistä mökkikeleistä, mutta säästän teidät liiemmiltä huomioilta. Sanottakoon vain, että telttailu avartaa, joskaan Nuuskamuikkusen opit materian säilömisestä muistiinsa kantamusten sijasta eivät taaskaan toteutuneet kohdallani. Siinä vaiheessa kun uin telttaboksissani koko vaatekaappini sisällössä, daim-kekseissä, pähkinöissä, koruissa, erinäisissä soittimissa ja festariohjelmissa mietin, olisiko minimalismi hyvä elämäntapa. Kainuun sähköttömällä metsämökillä sen olisi pitänyt onnistua oikein hyvin, mutta sielläkin onnistuin vain taas kerran ryöväämään kaikki äidin kirppariostokset ja syömään tuhat kiloa dallaspullaa. Fail.

Mökillä sain tosin vihdoinkin kuvautettua Rocky Coast Cardiganin, joka onkin tänä kesänä ollut jo ahkerassa käytössä. Talvipakkasille sen tarkoitin, mutta näköjään se toimii mainiosti myös viileissä kesäilloissa.

Ihastuin tähän takkimalliin niin, että puikoilla on jo toinen samanlainen kanervanvärisenä. Ensin oli tarkoitus odotella myös sen valmistumista, että olisin voinut esitellä ne yhdessä, mutta eteneminen on ollut viime aikoina kehnoa. Menköön siis näin.

Rocky Coast Cardigan, kirjasta Coastal Knits

koko muistaakseni kirjassa 48

Lanka: Dropsin punainen Lima (eiköhän tästä ole jo vitsailtu tarpeeksi, jätän tilaisuuden käyttämättä)

puikko 5

Ihana puinen solki Lumoavasta langasta

Erityishuomiona superisti katu-uskottavat pääkallopöksyt, jotka pikkuveli vei synttäreillään, kun äiti olikin kuulemma ostanut ne sille. Olenko joskus maininnut sukulaisistani, joilla on ärsyttävä tapa pölliä minulta omia tavaroitaan?

Tällä kertaa olinkin suunnitelmallinen ja tutkin muiden projekteja Ravelryssa ennen kuin aloin silmittömästi neuloa suoraan ohjeesta väärää kokoa. Hihojen kapeudesta tuli luettua useammastakin lähteestä, joten lisäsin suosiolla hihaan aika paljon silmukoita, nyt kun vielä muistaisi montako. Hihat on (muistaakseni, heh) neulottu myös ilman kavennuksia.

Kaipasin silloin laivaa valkeaa…

Tästä tuli heti vilukissan lempparitakki, harvoin tulee löydettyä todella mieluista neuletakkimallia, joten näitä saattaa tulla neulottua useampikin kappale.

Seuraavaksi pitääkin alkaa tutkailla Kaunasin lankakauppatarjontaa intternetistä, sillä viikon päästä herätään hotellihuoneesta Liettuassa. Ei minimalismia luvassa sielläkään. Jokunen vuosi sitten käytiin Vilnassa ja mies otti hotellihuoneesta valokuvia todisteeksi ilmiömäisestä kyvystäni levittäytyä ennätysajassa. Niitä kuvia ei julkaista.

Toisilla vaan menee paremmin

”Nothing tastes as good as skinny feels”, sanoi kuulemma aikoinaan huippumalli Kate Moss. Jostain kumman syystä lausunto on ilmeisesti aiheuttanut kohua, niin vastustajien kuin ”täydellistä” vartaloa tavoittelevien tyttösten keskuudessa. Sinänsä en kaikkea tuota kohua ymmärrä, sillä loppujen lopuksihan koko touhu on kuitattavissa sillä yksinkertaisella toteamuksella, että Kate Moss on Väärässä.

Oon ollut joskus ihan hoikkakin. Joo, kai se oli ihan kivaa. Mutta näin tässä juhannuksen ja parin pihvin, muutaman maakuopassa päivän hautuneen rosvopaistin, erinäisten juustojen, korvasienikeiton, muurinpohjalettujen ja parin punaviinilitran jäljiltä voisin todeta, että kannatti lihoa. Aivan ehdottomasti.

Nyt pitää lopettaa ja tirauttaa empaattiset itkut siitä ajatuksesta, ettei Kate-parka ole vissiin ikinä saanut kunnon ruokaa. Joskus elämä on vaan niin kovin surullista ja epäreilua.

Ihanan aivotonta

Jonotukset ovat nyt vähäksi aikaa ohitse. Sääli, sillä minusta kehittyi niissä varsin taitava. Monta kertaa viime viikolla olin ensimmäisenä roikkumassa virastojen ovenkahvoissa ja onnistuin jopa saamaan ensimmäisen vuoronumeron ainakin kolmesti. Asiatkin tuli hoidettua ihan mallikkaasti, nyt olisi ajokorttia vuoteen 2056 asti (siis teoriassa, siinä on monta vuotta aikaa tehdä jotain hienoja byrokraattisia ratkaisuja välissä), passihakemus tehtynä jos vaikka eksyisi joskus ulkomaille, ja selvitykset toimitettu kaikista mahdollisista liikkeistäni, joista minut voisi narauttaa työttömyyskorvauksen piiriin kuulumattomaksi. Siinäpähän koittavat keksiä.

Tällä hetkellä haen elämälleni tarkoitusta synnyinseudullani. Isäni lähti pariksi viikoksi reissuun ja halusi välttämättä maksaa minulle korvausta siitä, että asun sillä aikaa sen omakotitalossa, leikin kissan kanssa ja syön toisten maksamia ruokia, eli siis ”vahdin” asioita. Hehe. Huonompiakin diilejä on tarjottu ja olen vielä suostunutkin niihin, joten täällä sitä ollaan. Ja elämä hymyilee. Minulla ei ole minkäänlaisia aikatauluja, ei minkäänlaisia suunnitelmia ja olisi oikeastaan ihan sama, jos makaisin selälläni pari päivää ja kartoittaisin katon kuvioita. Toki kovasti ajattelen edelleen esimerkiksi lenkkeilyä ja sukulointia, mutta käytännössä mahdollisesti litkin kahvia ja neulon. Katotaan nyt.

Matka- ja lomaneuleeksi valikoitui tällä kertaa hieman harvinaisempi tapaus. Harvinaista sinänsä ei ole se, että kyseessä on pitsikuvioinen alpakkasilkkihuivi, vaan se, että se on musta:

Nuorempana eli teininä olin aikamoinen mustien vaatteiden suurkuluttaja ja on minulla edelleen aika paljon mustiakin vaatteita. Neuleeni olen kuitenkin lähestulkoon aina halunnut pitää värikkäinä. Mustan neulominen on tuntunut jotenkin ankealta, kun ihania lankoja saa niin ihanissa väreissä. Näin kuitenkin eriparivillasukka-blogissa mustan Ishbel-huivin ja se jotenkin kolahti. Tarkoitus oli apinoida vain väriä ja mallia, mutta tulinpa näköjään vahingossa apinoineeksi langan merkinkin. No, kun on hyvä maku, niin on hyvä maku. Ja jostain syystä tämän neulominen innostaa nyt hirveästi, vaikka muuten onkin kesäinen olo.

Ishbel on ainakin toistaiseksi osoittautunut oikein hyväksi lomaneuleeksi, ainakin kun olen vielä tuossa sileän neuleen osiossa. Aivoja ei tarvitse juuri ollenkaan, vaikka tosin olen kyllä onnistunut tässäkin jo tyrimään muutaman kerran noiden langankiertojen kanssa. Kissa on rakkaudellisesti yrittänyt lisätä tähän omasta mielestään ilmeisesti muodikkaan vinkeää karvareunusta, mutta ei ole ihan vielä onnistunut.

Pitänee jatkaa tätä kovasti muodikasta downshiftausta nyt. Ihanaa, kun ei ole enää laiska ja saamaton, vaan trendikäs ja viileän cool. Raportointi jatkukoon, jahka pääsen pitsikuvioihin asti.

Pakolliset lomadiat

Työpaikan kahvipöydässä viime perjantaina yritettiin tottakai kilpaa tehdä kaikki muut kateellisiksi hienoilla lomamatkasuunnitelmilla. Yksi oli jo lähtenyt Alpeille, toinen oli lähdössä Kanadaan ja kolmas Espanjaan. Mutta potin korjasi tottakai oma riemulomani Kainuun kesyttömiin korpimaisemiin. Se ainoa reissu, johon sattui olemaan varaa. Ainakin melkein.

Olen aina ollut erittäin huono ottamaan valokuvia (monellakin tapaa…), olipa kyseessä tärkeä tai vähemmän tärkeä tilanne. En yleensä vaan jaksa, mutta tällä kertaa yllätin itseni ja otin jopa kameran mukaan. Muodikkaana ja aikaani seuraavana ihmisenä olen toki huomannut erilaisten lifestyle-blogien suosion kasvun ja tunnen syvästi vastuuta niistä kahdesta lukijastani, jotka miettivät tottakai joka päivä, mitä elämääni mahtaa kuulua. Muodin orjuus siis suorastaan pakottaa minutkin jakamaan kuvia kahvikupeista, kissoista ja muistakin asioista, joista olen lomani aikana nauttinut.

Oho, heti ekana leivos. Tottakai. Kajaanissa ei yksinkertaisesti voi käydä syömättä kermasarvea Pekka Heikkisen leipomossa. Ei voi. Se on mahdotonta. Jos olet joskus käynyt Kajaanissa syömättä tällaista, se on luultavasti vain kummallista unta. Tai sitten et tunne omaa parastasi ja korjaat asian heti seuraavalla kerralla. Ohessa myös palanen poropiirakkaa. Ei nyt muuten tietenkään, mutta äiti pakotti maistamaan, julmuri.

Kaikkien pullakahvien lomassa on hyvä jälleen kerran harrastaa hieman itsepetosta, eli syödä pähkinöitä ja juoda yrttijuomia ja kuvitella elävänsä terveellisesti. Ohessa voi käydä terapeuttisia keskusteluja päivästä riippuen enemmän tai vähemmän kiroilevan tädin kanssa ja kun vielä kävelee kotiin tunnin verran, olo onkin sopivasti puhdistunut seuraavaa pullahyökkäystä varten. Jeesjees.

Monituntiset aamukahvit, kaneli-kardemummakahvia tonttumukista ja aivan kuin olisi joulu jälleen! Ja jalkojen lämmikkeeksi tästä tämmöiset turkissäärystimet:

Ihan vain selvyyden vuoksi kerrottakoon, että hiihtänyt en ole metriäkään tällä lomalla. Enkä ylipäänsä vuosiin. Sen sijaan kävelin kyllä moottorikelkkareittejä pitkin ympäri metsiä. Se ei edes tuntunut lenkkeilyltä tai minkään sortin pakkourheilulta, mikä oli mukavaa.

Tämä on ehkä maailman paras paikka.

Lopuksi vielä todiste siitä, että käsityö oli mukana, joskin pääosan kuvassa varastaa sen viereen pesiytynyt karvamöllykkä.

Nyt olisi sitten vielä muutama lomapäivä täällä Oulussa tuhlattavaksi. Olo alkaakin jo olla sopivan lihonut ja pöhnäinen, mikä toki on taas kerran vain merkki hyvin käytetystä ajasta. Hyvä minä.