Arkistot

100 syytä rakastua Lappiin

Ivalolaisystävät astuivat viikonloppuna avioliiton satamaan. Häitä tanssittiin Saariselällä, joten edessä oli Lapinreissu ja mikäs sen mukavampaa. Kirjailijanurani sai jälleen tuulta siipiensä alle matkakertomuksen muodossa. Tässä se siis on, 100 syytä rakastua Lappiin:

1. Paikkojen nimet, kuten vaikka Kuusikiekerö, Purnumukka ja Kuttura. Koko automatka Sodankylän jälkeen oli yhtä itsekseen hihittelyn riemujuhlaa. ”Hei mistäs sää tuut?” ”No Kutturasta.” Höhöhö.

2. Poronpyllyt. Lapissa niitä voi nähdä niin autosta juuri siinä edessään (eikä niillä muuten tunnu olevan ikinä kiirettä mihinkään) sekä lautasellaan. Bueno! Mistä päästäänkin sopivan poronsillan kautta seuraavaan kohtaan.

3. Eksoottiset lapinherkut ja mielettömät makuelämykset. Saapumisiltana hotellin ravintola oli suljettuna hääjärjestelyiden takia, mutta onneksi löysimme korviketta kyliltä. Illan erikoiselämyksenä oli alkuperäiskansojen perinteisin, salaperäisin menetelmin valmistettu poroburger ranskiksilla, sekä oletettavasti vaivaiskoivuista ja karhunvirtsasta uutettu shamaanien taikajuoma nimeltään CocaCola. Kylläpä se matkailu sitten avartaakin.

4. Kaikki nuo mahtimahdollisuudet eksyä metsään, nyrjäyttää nilkkansa ja syöttää itsensä itikoille, susille ja karhuille juuri ennen h-hetkeä.

5. Karu ja kaunis luonto, joka saa mielikuvituksen laukkaamaan, eli ajatukset siitä, kuinka hääkansa juo samppanjaa ja tanssii musiikin pauhun peittäessä etäiset, synkeät avunhuudot, jotka kaikuvat kelohongista.

6. Koskenkorvan juominen ei ole juopottelua, vaan kansallisromantiikkaa.

7. No, kun ei kuitenkaan ole yrityksistään huolimatta onnistunut toteuttamaan kohtia 4 ja 5, niin edessä saattaa hyvinkin olla erinomaiset kekkerit, joissa voi patsastella uusi bolero päällä.

Ohje on jostain Novita-lehdestä, olen tehnyt näitä ennenkin, tällä kertaa jätin vaan hihat pois. Lankana on ikisuosikkini Muskat. Jossain vaiheessa muistan sanoneeni kaasolle, että tämä oli oikein helppo tehdä. Valehtelin. Aika on vaan kullannut muistot, kun tämä on ollut valmiina niin pitkään. Boleron neitsytmatka uhkasi myös jäädä viimeiseksi, johtuen erinäisistä kansallisromanttisista syistä aamuyön tunteina. Jostain jatkohuoneesta se sitten aamulla löytyi, toisin kuin kenkäni, joiden kohtaloa voin vain aavistella.

8. 90 kuorrutettavaa muffinssia. Tai siis muffinssien kuorruttaminenhan ei ole nykyään muffinssien kuorruttamista, vaan cupcakesien frostausta. Pitää olla ajan hermolla. Alunperin oli tarkoitus vain mennä paikalle vieraaksi vailla vastuuta ja huoliamurheita, mutta järjestelypuolen ystävien naamat nähtyäni ja saatuani hartaan pyynnön auttaa tässä frostaushommassa päätin, että täältä pesee kuorrutetta.

9. Hääruoka. Ivalolaiskokki sai häiden suurimmat liikutuksenkyyneleet silmiini buffet-pöydällään. Ikuisesti jää kalvamaan jälleen kerran, etten pystynyt millään syömään niin paljon, kuin olisi kannattanut. Kakku oli ystävän leipomaa kolmen suklaan juustokakkua. Tässä vielä näyte muffinssista. Sokerileipurin ura taitaa jäädä minulta kokeilematta.

10. Yötön yö. Hyvä aika harrastaa esimerkiksi kansallisromantiikkaa paikalliseen tyyliin.

Jätettäköön rakkauslistasta pois kaikki maininnat seuraavan päivän ajomatkasta takaisin kotiin. Ei muuten ollut yhtään hilpeää. Minullahan oli toki neule mukana, mutta eipä se juurikaan sattuneista syistä edennyt. Siinä sitä olikin sitten aikaa miettiä tekosiaan ja sitä, miten ne tanssiliikkeet vielä eilen tuntuivat niin cooleilta ja miten hyvältä idealta jatkot vaikuttivat vielä neljän aikaan aamuyöstä ja miten jonkun pellen oli taas pakko verrata minua Linda Lampeniukseen. Vaalea tukka ja viulu, mitä muita vaihtoehtoja siinä ihmiselle jää tietenkään. Tämä on muuten yksi niistä ”vitseistä”, joka saa ihmiset aina hymyilemään lailla hangonkeksin, kun ovat keksineet niin makean jutun ja kuvittelemaan, että juuri he ovat ainoita maailmassa, jotka ovat tämän yhteyden keksineet. Varmaan juuri siitä syystä he niin innoissaan haluavatkin jakaa nerokkuutensa helmet kanssani. ”Hei, ootko muuten ikinä aatellu, että…” Ja se on menoa sitten.

Jospa sitä arkea sitten taas katselisi muutaman päivän. Viikonloppuna odottaakin jo seuraava reissu Kaustisille. Vettä tulee taivaan täydeltä ja teltassa on varmasti oikein kotoisaa.

Jalokivet jaloissa

Tänä aamuna pihalla heiluessani sain kuningataridean: minäpä alan kirjailijaksi! Mestariteokseni idea syntyi kohtaamistani vaikeuksista valokuvauksen jalossa taidossa ja ideasta kehittyi riipaiseva kasvutarina, Studio Julmahuvin loistavaa määrittelyä lainatakseni, mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta. Hengentuotteeni nimi on Kuinka kuvata itse omia sukkiaan ja itse asiassa voisin julkaista sen tässä samantien, mitä sitä nyt painomustetta ja paperia tuhlaamaan ja kustantamojen kanssa tappelemaan. Sisältö on lyhyt ja yksinkertainen:

Kuinka kuvata itse omia sukkiaan:

a) Ei mitenkään

b) Huonosti

c) Voi nyt &¤#%/(¤”!!!

Joo, ei se ehkä Nobel-sarjassa paini, mutta voisi olla maailman lyhyinten teosten kärkinimistöä. Saa lähettää rahaa.

No ei siinä mittään, tulin sitten sisään koneelle ja katsoin, että ei nämä kuvat nyt niin huonoja olekaan, siis puhtaasti amatöörimielessä ja vieläpä digikameralla räpsittynä. Saanen siis esitellä teille jo jonkin aikaa valmiina olleet ja oikeaa hetkeään odottaneet kuningatarsukkani:

Charlotta toinen

Hopeasäie Sukka, väri Kaukola

sukkapuikot 2,5

Näiden sukkien neulominen oli suorastaan sukulaisvelvoite, sillä ne ovat serkkuni suunnittelemat. Toisaalta olin jo jonkin aikaa etsiskellyt sopivaa palmikkokuviosukkaa ja tämä kuvio on oikein kaunis. En yleensäkään ottaen pidä kovin paljon sukkakuvioista, joissa on jotenkin liikaa meneillään, pidän enemmän yksinkertaisesta koristeellisuudesta. En nyt niinkään väitä tätä kuviota yksinkertaiseksi, mutta se on kuitenkin aika sopivan hillitty minun makuuni.

Langan hommasin ihan näitä sukkia varten. Minusta Hopeasäikeellä on ihana tapa värjätä. Väri näyttää elävältä ja hehkuvalta ja parhaassa valossa vähän siltä, kuin seassa olisi jonkinlaista kimalletta, vaikkei olekaan. Näiden sukkien työnimi olikin minulla jalokivisukat, sillä jotenkin väristä yhdistettynä tähän kuvioon tulee minulle mieleen jonkinlainen kuninkaallinen jalokivi. Runosuoneni pulppuaa valtoimenaan, kuin keväinen tulva.

Mallikuvion neulominen kohtuupienellä puikolla tuntui aluksi vähän haastavalta ja jälki nyt oli vähän mitä oli. Kyllä se siitä kuitenkin lähti käyntiin ja voisin kuvitella joskus tekeväni toisetkin sukat tällä mallilla. Tai miksei vaikka Charlotta-pipon sukille kaveriksi.

Ongelma näissä sukissa tosin on se, etten raaski käyttää niitä, kun pelkään että ne menevät pilalle/nypyille/ryppyyn/venyneiksi tai edes vähän käytetyn näköisiksi. Toistaiseksi olenkin käyttänyt niitä vain edustuksellisesti tilanteissa, joissa on varmasti ihailevia ihmisiä ympärillä (bändiharjoituksissa tämä ei tosin toiminut, sillä olen nykyään bändin ainoa nainen ja miehet nyt eivät selvästikään tajua elämän herkkiä puolia) ja joihin voin mennä ensin ilman villasukkia ja vetää ne teatraalisesti jalkaan vasta kun tiedän, ettei vähään aikaan tarvitse kävellä ja kuluttaa pohjia. Ei nyt jotenkin kuulosta ihan terveeltä tämä homma, mutta toisaalta, onhan noita nyppyyntyneitä pässinpökkimiä luottosukkia jo vinot pinot, miksipä ei sitten seassa voisi olla edustussukkiakin…

Ishbel on muuten edennyt pitsikuvioonsa asti, eikä se ole estänyt aivottomuutta jatkumasta turhankin tehokkaasti. Itse asiassa kaikki taisi lähteä jopa alamäkeen, kun kävin tädin luona ja lainasin kolme tuotantokautta Täydellisiä naisia, joita tuijotan sillä toisella silmällä, joka ei vilkuile pitsikaaviota. Mutta jos lomaillessa pitääkin vähän tyhmentyä ja heretä ajattelemasta suuria ja vakavia, niin ainakin olen siinä suhteessa hoitanut leiviskäni.

Mukillinen paratiisia

Hurraa, vihdoinkin olen löytänyt teen, joka saattaisi saada minut uskomaan, että vihreää teetä voi juoda siksi, että se on hyvää, eikä vain terveyshihhuli-syistä. Forsman Paratiisi Sen Cha! Koska jostain syystä olen jo pitkään halunnut oppia juomaan vihreää teetä (sisäinen, torjuttu ja tukahdutettu terveyshihhuli kenties asialla, valmiina murtamaan kahleensa). Ensi postaus onkin sitten jo täynnä joogan ihanuutta (kävin siellä kuitenkin jo kerran tammikuussa) ja goji-marjoja.

Hyvän mielen mukin tarjosi yksi maailman parhaimmista pikkuveljistä. Mutta siis hei, passionia, kiiviä, ananasta, appelsiinia ja ruusun terälehtiä. Sisukkainkin murtuu tässä vaiheessa. Kun vielä lisäksi luvataan, että sisältää jotain mielihyvää tuottavaa neverheard-ainetta, vähentää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä, niin suggestioherkän ihmisen on mahdotonta olla kokeilematta. Ja se toimii! Minusta tuntuu, etten enää pääse ylös tästä sohvalta. Keskittymiskyvystä en sitten tiedä, vaikka olen kyllä jo jonkin aikaa selaillut uusia blogeja hyvin määrätietoisella hartaudella. (Jostain kumman syystä olen eksynyt viime aikoina useisiin laihdutusblogeihin. Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että puikoilla oleva neule on vähän nafti ja purkaminen ei kiinnosta. Terveet lähtökohdat, ennen kaikkea.)

Sohvahalvaus voi toki johtua siitäkin, että tänään oli taas ensimmäinen työpäivä ja olin jo liiankin hyvin lomatunnelmissa. Vaikka ihan oikeasti, jos on osa- ja määräaikainen työntekijä ja silti väsynyt työpäivän jälkeen, kun on vielä juuri ollut 1,5 viikkoa lomalla, niin onko mitään käytännön mahdollisuuksia selvitä edes keski-ikään, jos onnistuu vaikka joskus saamaan oikean työpaikan? En tiiä. Pitää varmaan ottaa lisää teetä, niin unohtuu tämmöiset ajatukset.

Olen myös jälleen kerran mennyt massan mukana ja tehnyt kirjallisuushankintoja. Sain synttärilahjaksi lahjakortin Lumoavaan lankaan ja koska en tule juuri koskaan ostaneeksi neulekirjoja omilla rahoillani (niin, en ole oikeastaan ikinä tehnyt niin, kun tarkemmin ajattelen), niin nyt tuntui oikealta hetkeltä hankkia oma Coastal Knits.

Tykkään näiden neuleiden luonnonläheisyydestä (noniin, hippi pilkahtaa jälleen) ja yleensäkin kirjassa yhdistyvät karuus ja kauneus tavalla, joka puhuttelee suomalaista maalaistyttösieluani. Rocky Coast Cardigan on ainakin suunnitelmissa sitten jossain vaiheessa.

Nyt voisi alkaa miettiä, vieläkö jaksaisi tehdä tänään jotain. Voisi aloittaa pienin askelin, ensin vaikka vasen jalka varovasti sohvalta lattiaan ja seuraavaa siirtoa harkitsemaan. Jos vaikka jääkaapille edes. Oon lukenut niin montaa laihdutusblogia, että varmasti ainakin pari kiloa on jo lähtenyt silkan ajatuksen voimasta. Ja vihreä teehän auttaa kuulemma rasvanpoltossakin.