Arkistot

Joulukauden aloitusta…

Hurahdus. Yllättävästä luonteestaan huolimatta se voi myös hiipiä hiljaa selän taakse ja joskus sen huomaa vasta ollessaan korviaan myöten, no, esimerkiksi vaikka joulupalloissa. Eteneminen on vaivihkaista ja diagnoosi tulee joskus surullisen myöhässä.

Esimerkiksi näin:

Vaihe 1. ”Neulotut joulupallot? No kaikkea sitä pitääkin olla. Ehkä joku joskus jossain, mutta en varmasti ainakaan minä koskaan ikinä missään. Kummia muhkuroitakin joka puolella. Njäh.”

Vaihe 2. Vuoden päästä. Lankakaupan sohvalla asemoituna siten, että aina katsetta nostaessa silmiin osuvat punaisena ja vihreänä kivasti kiiltävät Cotton Viscose-kerät. ”Hei noista tulisi ihania joulujuttuja. Mitähän ne vaan olisi… Jotain koristeita ehkä… Hei! Joulupalloja! Joo, sehän on mahtava idea.”

Vaihe 3. ”Mutta mitään kuvioita en ainakaan tee. En ainakaan tästä Arnen ja Carloksen kirjasta. Enhän mää ees osaa kirjoneuletta. Sitäpaitsi ei täällä ole mitään kivoja kuvioitakaan. Yhtään. Kokeilenpa itse jotain…”

IMG_2045

Vaihe 4. ”Joo, nää on kivoja, mutta käy vähän tylsäksi. Jos vaikka raitoja?”

IMG_2048

Vaihe 5. ”No on kyllä aika rumia. Mitähän sitten keksis… Lumihiutaleet ois kyllä kivoja. Tässä Arnen ja Carloksen kirjassahan näitä kyllä olis… Joo, täähän onkin ihana kuvio! Ja jos tekee punaisen, niin pitää tehdä vihreäkin. Ja oikeastaan se violettikin vois olla jouluinen, pitääpä käydä kaupalla taas.”

IMG_2050

Vaihe 6. ”Hei, miksen mää huomannut, että täällä on tämmöinen ihana kellokin? No oli kyllä aika veemäinen neuloa, mutta jos tekee punaisen, niin pitää olla vihreäkin.”

IMG_2052

Vaihe 7. ”Hei, sydämiä! Vähänkö tää Arnen ja Carloksen kirja on ihana! Ja jos tekee punaisen, niin eihän se riitä. Jos vaikka violetti…”

IMG_2053

Vaihe 8. ”Joo, mitähän sitten… Pitäisköhän laskea, montako mulla jo on…”

IMG_2055

Vaihe 9. ”AAAAAAAAARGH!”

Totuus on nyt iskenyt ja päässyt tunkeutumaan tajuntaan asti. Tein sitten 17 joulupalloa, vaikka piti kokeilla muutamaa. Lankana toimii siis Dropsin Cotton Viscose, pallot on neulottu 2,5-puikolla ja kuviot jääkide, sydän ja joulukello löytyvät siis Arnen ja Carloksen Joulupallot-kirjasta. Yhteen palloon kuluu karkeasti arvioiden kymmenisen grammaa lankaa. Nyt kun ne on sormet verillä täytetty, niin pitää alkaa kehitellä jotain kivaa sommittelua kodin jouluistamiseksi.

Se hyvä puoli tässä on, että ainakin olen ajoissa. Ehdin nauttia pallomerestäni koko joulukuun. Olisi jotenkin niin tyypillistä, että nämä olisivat valmistuneet joskus loppiaisena.

Ruusunpunaiset aamut

Irkkusukkani löysivät lopulta irkkutanssijattaren jalkoihin. Luopumisen tuskaa lievensi se, että myös hän ymmärsi hyppiä niissä lailla iloisen menninkäisen. Jei.

Alkaneiden pakkasten kunniaksi olen tottakai heti kipeänä, joten on taas hetki aikaa purkaa bloggausjonoa. En toki erityisemmin rakasta kylmää, mutta pakkanen tuo mukanaan monia hyviä asioita verrattuna viikkoja kestäneeseen harmaaseen tihkusateeseen. No, jätetään jäiset tienpinnat sikseen ja keskitytään kauniisiin, kirkkaisiin aamuihin, jolloin nouseva aurinko joskus värjää taivaan kauniin vaaleanpunaiseksi. Sellaiset aamut inspiroivat muun muassa tekemään tämän huivin:

Daybreak, ohje Stephen Westin luomuksia

lanka: Semilla extra fino

puikko 4

Koska käytin ohuempaa lankaa, kuin ohje käskee, mutta halusin vähän paksumpia raitoja, tein ne neljällä kerroksella. Kokoa en niin ohjeesta kytännyt, jatkoin raitoja kunnes tuntui sopivalta.

Ja tämähän on aivan ihana. Ehdoton lempihuivini tällä hetkellä. Värit ovat erillisinäkin kivoja, mutta yhdessä korostavat toisiaan todella kauniisti. Lanka oli ihanaa neulottavaa ja neulepinta huopuu hivenen käytössä mukavan pehmeäksi.  Kaikki hyvin siis.

Daybreak on siitä ovela neulemalli, että se kiemurteli ja juonitteli mieleeni pitkään ja hartaasti ja puhtaasti sosiaalipsykologisen ryhmäilmiön kautta. Kun näitä alkoi pikkuhiljaa putkahdella neuleblogeihin ajattelin, että joo, ihan kiva, mutta eipä kyllä yhtään minun tyyppiäni. Sitten niitä tuli lisää ja aloin huomaamattani leikitellä ajatuksilla siitä, millaisia värejä yhdistäisin toisiinsa, JOS nyt jostain kumman syystä haluaisin tällaisen tehdä. Sitten serkku, jota olen jatkuvasti tupannut jäljittelemään liki kaikessa, teki näitä monta putkeen ja ylisti, miten ihania ne ovat ja miten niihin voi kääriytyä, jolloin huomasin ajattelevani, miksei minullakin ole tuollaista. Työharjoittelupäivät lankakaupalla ja yhtäkkinen valaistuminen Semilla-hyllyllä olivat viimeinen niitti. Siinä se nyt on. Vaikken ole raitaihminen, en sitten ollenkaan. Kaikenlaista voi sattua.

Ja lopuksi tälläkin kertaa musiikkia. Eilen julkaistiin Oulu Folk 2012 -levy, jonne meikäläisten bändin Oulubiisi on päätynyt peräti aloitusraidaksi. Tietämättäni päädyin supermegajulkkikseksi yhdessä yössä, sillä kuulopuheiden mukaan biisi on jo soinut Oulun radiossa ja naamani vilahti Pohjois-Suomen uutisissa, joissa pyörähti pätkä musavideota. Nyt ei sitten varmaan enää uskalla kotoa poistua, kun villiintyneet fanilaumat saattaisivat käydä päälle. Neuleblogiinkin videomme sopii hyvin, sillä siellä esiintyy myös kesällä esitelty Ishbel-huivi.

Näihin kuviin tällä kertaa, mukavaa loppuviikkoa ja alkavaa adventtia kaikille! 🙂

Revontulia juhannuksena

Noniin, kukas se olikaan taas kerran oikeassa? Osallistuin KIP-tapahtumaan Oulussa viime lauantaina. Itse en siellä kuvannut, mutta yksi edustava otos löytyy Lumoavan langan blogista, todisteeksi läsnäolostani. Vastauksena kirjoituksessa esitettyihin arveluihin, voihan toki olla, että minussa on kenties lievää vilukissan vikaa. Mutta kamoon, ei tuolla ulkona nyt kovin kesäistä taas ole, vaikka KIP-päivä yrittikin aurinkoisuudellaan meitä huijata. Niinpä istunkin täällä juhannuksenviettopaikassani villasukat jalassa, Rocky Coast Cardiganiin kietoutuneena, saunasta haaveillen.

Täällä Villissä Pohjolassamme on mahdollista myös törmätä hyvin outoihin luonnonilmiöihin. Kainuun kesyttömissä korpimaisemassa näkyi pari päivää sitten revontulia, joskin ne olivat kesän kunniaksi muuttuneet hennon vaaleanpunaisiksi.

Revontuli-huivi

Aade Long Artistic Yarn

pyöröpuikko 4

Tämä huivi on ihana. Aivan kertakaikkiaan ihana. Niin ihana, että piti leuhkia sillä äidille heti kun mahdollista. Niin ihana, että äiti nyysi sen välittömästi mukaansa juhliin, joihin sattui olemaan matkalla. Niin ihana, että sattui juuri sopivasti käymään äidin mekon väreihin. Niin ihana, että seuraavaksi pitääkin tehdä heti samanlainen, että äiti saa oman, ettei tarvitse alkaa tukkanuottasille.  Niin ihana, että pitää rynniä heti maanantaina Lumoavaan lankaan toivomaan, että lankaa on vielä hyllyssä. Olin niin laiska, etten jaksanut soittaa ja varmistaa asiaa.

Että tämmöstä tällä kertaa. En nyt jaksa olla enempiä henkevänä, kun pitää lähteä kaivamaan kuoppaa pihalle. Juhannuksen ruokalistalla olisi rosvopaistia. Lähistöllä ei vaan taida olla lampaita, joita varastaa naapureilta, joten pitänee tyytyä maksettuun kamppeeseen kaupan hyllyltä. Ei ehkä kovin äijää, mutta hyvältä se maistunee silti. Ja mikä tärkeintä, punaviinit on jo ostettu.

Oikein hyvää juhannusta itse kullekin säädylle! Turvallisia ajomatkoja, vaarattomia vesilläliikkumisia, aurinkoisia säitä ja hyviä juhannusruokia toivotteleepi Essi.

Jalokivet jaloissa

Tänä aamuna pihalla heiluessani sain kuningataridean: minäpä alan kirjailijaksi! Mestariteokseni idea syntyi kohtaamistani vaikeuksista valokuvauksen jalossa taidossa ja ideasta kehittyi riipaiseva kasvutarina, Studio Julmahuvin loistavaa määrittelyä lainatakseni, mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta. Hengentuotteeni nimi on Kuinka kuvata itse omia sukkiaan ja itse asiassa voisin julkaista sen tässä samantien, mitä sitä nyt painomustetta ja paperia tuhlaamaan ja kustantamojen kanssa tappelemaan. Sisältö on lyhyt ja yksinkertainen:

Kuinka kuvata itse omia sukkiaan:

a) Ei mitenkään

b) Huonosti

c) Voi nyt &¤#%/(¤”!!!

Joo, ei se ehkä Nobel-sarjassa paini, mutta voisi olla maailman lyhyinten teosten kärkinimistöä. Saa lähettää rahaa.

No ei siinä mittään, tulin sitten sisään koneelle ja katsoin, että ei nämä kuvat nyt niin huonoja olekaan, siis puhtaasti amatöörimielessä ja vieläpä digikameralla räpsittynä. Saanen siis esitellä teille jo jonkin aikaa valmiina olleet ja oikeaa hetkeään odottaneet kuningatarsukkani:

Charlotta toinen

Hopeasäie Sukka, väri Kaukola

sukkapuikot 2,5

Näiden sukkien neulominen oli suorastaan sukulaisvelvoite, sillä ne ovat serkkuni suunnittelemat. Toisaalta olin jo jonkin aikaa etsiskellyt sopivaa palmikkokuviosukkaa ja tämä kuvio on oikein kaunis. En yleensäkään ottaen pidä kovin paljon sukkakuvioista, joissa on jotenkin liikaa meneillään, pidän enemmän yksinkertaisesta koristeellisuudesta. En nyt niinkään väitä tätä kuviota yksinkertaiseksi, mutta se on kuitenkin aika sopivan hillitty minun makuuni.

Langan hommasin ihan näitä sukkia varten. Minusta Hopeasäikeellä on ihana tapa värjätä. Väri näyttää elävältä ja hehkuvalta ja parhaassa valossa vähän siltä, kuin seassa olisi jonkinlaista kimalletta, vaikkei olekaan. Näiden sukkien työnimi olikin minulla jalokivisukat, sillä jotenkin väristä yhdistettynä tähän kuvioon tulee minulle mieleen jonkinlainen kuninkaallinen jalokivi. Runosuoneni pulppuaa valtoimenaan, kuin keväinen tulva.

Mallikuvion neulominen kohtuupienellä puikolla tuntui aluksi vähän haastavalta ja jälki nyt oli vähän mitä oli. Kyllä se siitä kuitenkin lähti käyntiin ja voisin kuvitella joskus tekeväni toisetkin sukat tällä mallilla. Tai miksei vaikka Charlotta-pipon sukille kaveriksi.

Ongelma näissä sukissa tosin on se, etten raaski käyttää niitä, kun pelkään että ne menevät pilalle/nypyille/ryppyyn/venyneiksi tai edes vähän käytetyn näköisiksi. Toistaiseksi olenkin käyttänyt niitä vain edustuksellisesti tilanteissa, joissa on varmasti ihailevia ihmisiä ympärillä (bändiharjoituksissa tämä ei tosin toiminut, sillä olen nykyään bändin ainoa nainen ja miehet nyt eivät selvästikään tajua elämän herkkiä puolia) ja joihin voin mennä ensin ilman villasukkia ja vetää ne teatraalisesti jalkaan vasta kun tiedän, ettei vähään aikaan tarvitse kävellä ja kuluttaa pohjia. Ei nyt jotenkin kuulosta ihan terveeltä tämä homma, mutta toisaalta, onhan noita nyppyyntyneitä pässinpökkimiä luottosukkia jo vinot pinot, miksipä ei sitten seassa voisi olla edustussukkiakin…

Ishbel on muuten edennyt pitsikuvioonsa asti, eikä se ole estänyt aivottomuutta jatkumasta turhankin tehokkaasti. Itse asiassa kaikki taisi lähteä jopa alamäkeen, kun kävin tädin luona ja lainasin kolme tuotantokautta Täydellisiä naisia, joita tuijotan sillä toisella silmällä, joka ei vilkuile pitsikaaviota. Mutta jos lomaillessa pitääkin vähän tyhmentyä ja heretä ajattelemasta suuria ja vakavia, niin ainakin olen siinä suhteessa hoitanut leiviskäni.

Pelkkää ihanuutta

Meinasipas jäädä lenkki hyväksi aikomukseksi, kun piti kurkistaa sitä ennen postilaatikkoon ja siellä se oli. Paketti Sentikalta! Vastaanotin viime viikon sähköpostiini tietoja lähetyksen etenemisestä ja toivoinkin, että se saapuisi piristämään maanantaipäivääni. Minulle iski nimittäin aivan hirveä lankakateus, kun olen tässä päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä Hopeasäikeen lankojen neulomista ja hehkuttamista. Ja sitten kun kiva optikkotäti sanoi, ettei minun tarvitsekaan vielä hommata uusia laseja, niin sehän oikeastaan käytännössä kehotti minua lankaostoksille.

Ja tässä se nyt sitten on:

Ikioma vyyhtini Hopeasäikeen sukkalankaa, 100% Superwash BFL-wool, väri Kaukola. Ja se on minun, minunminunminun! My precious… Kun lakkaan halailemasta ja silittelemästä tätä vyyhtiä, niin sukkasetpa syntyy siitä.

Tämä päivä onkin pullollaan lankaihanuuksia, sillä ensi viikonloppuna on kuoroleiri ja sinne pitää keksiä helppo käsityö, jonka takia ei tarvitse tuijotella ohjeita ja keskittyä kovasti. Päätin, että puikoille pääsee Handun Paradise Oscar, söpöilylanka, jonka sain synttärilahjaksi serkulta, joka ei kokenut sitä omakseen:

Tässä on 85% merinovillaa ja 15% silkkiä, ihanan pehmeä, kauniisti kiiltävä ja vinkeän värinen vyyhti. Sitä varten on ainakin idea, jota kokeilen ja katson, miten nuo värit sitten käyttäytyvät. Saas nähdä.

Jatkan pyöriskelyä materialistisessa onnen hattarassa. Viikko voisi oikeastaan aina alkaa näin mukavasti.

Mukillinen paratiisia

Hurraa, vihdoinkin olen löytänyt teen, joka saattaisi saada minut uskomaan, että vihreää teetä voi juoda siksi, että se on hyvää, eikä vain terveyshihhuli-syistä. Forsman Paratiisi Sen Cha! Koska jostain syystä olen jo pitkään halunnut oppia juomaan vihreää teetä (sisäinen, torjuttu ja tukahdutettu terveyshihhuli kenties asialla, valmiina murtamaan kahleensa). Ensi postaus onkin sitten jo täynnä joogan ihanuutta (kävin siellä kuitenkin jo kerran tammikuussa) ja goji-marjoja.

Hyvän mielen mukin tarjosi yksi maailman parhaimmista pikkuveljistä. Mutta siis hei, passionia, kiiviä, ananasta, appelsiinia ja ruusun terälehtiä. Sisukkainkin murtuu tässä vaiheessa. Kun vielä lisäksi luvataan, että sisältää jotain mielihyvää tuottavaa neverheard-ainetta, vähentää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä, niin suggestioherkän ihmisen on mahdotonta olla kokeilematta. Ja se toimii! Minusta tuntuu, etten enää pääse ylös tästä sohvalta. Keskittymiskyvystä en sitten tiedä, vaikka olen kyllä jo jonkin aikaa selaillut uusia blogeja hyvin määrätietoisella hartaudella. (Jostain kumman syystä olen eksynyt viime aikoina useisiin laihdutusblogeihin. Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että puikoilla oleva neule on vähän nafti ja purkaminen ei kiinnosta. Terveet lähtökohdat, ennen kaikkea.)

Sohvahalvaus voi toki johtua siitäkin, että tänään oli taas ensimmäinen työpäivä ja olin jo liiankin hyvin lomatunnelmissa. Vaikka ihan oikeasti, jos on osa- ja määräaikainen työntekijä ja silti väsynyt työpäivän jälkeen, kun on vielä juuri ollut 1,5 viikkoa lomalla, niin onko mitään käytännön mahdollisuuksia selvitä edes keski-ikään, jos onnistuu vaikka joskus saamaan oikean työpaikan? En tiiä. Pitää varmaan ottaa lisää teetä, niin unohtuu tämmöiset ajatukset.

Olen myös jälleen kerran mennyt massan mukana ja tehnyt kirjallisuushankintoja. Sain synttärilahjaksi lahjakortin Lumoavaan lankaan ja koska en tule juuri koskaan ostaneeksi neulekirjoja omilla rahoillani (niin, en ole oikeastaan ikinä tehnyt niin, kun tarkemmin ajattelen), niin nyt tuntui oikealta hetkeltä hankkia oma Coastal Knits.

Tykkään näiden neuleiden luonnonläheisyydestä (noniin, hippi pilkahtaa jälleen) ja yleensäkin kirjassa yhdistyvät karuus ja kauneus tavalla, joka puhuttelee suomalaista maalaistyttösieluani. Rocky Coast Cardigan on ainakin suunnitelmissa sitten jossain vaiheessa.

Nyt voisi alkaa miettiä, vieläkö jaksaisi tehdä tänään jotain. Voisi aloittaa pienin askelin, ensin vaikka vasen jalka varovasti sohvalta lattiaan ja seuraavaa siirtoa harkitsemaan. Jos vaikka jääkaapille edes. Oon lukenut niin montaa laihdutusblogia, että varmasti ainakin pari kiloa on jo lähtenyt silkan ajatuksen voimasta. Ja vihreä teehän auttaa kuulemma rasvanpoltossakin.