Arkistot

Käsityöneron päiväkirja

Aina ei vaan sytytä, mutta joskus käy niinkin. Silloin on ihan hyvä, että on perinyt äidiltä sen, ettei koskaan heitä pois mitään, mikä voisi joskus edes jossain tilanteessa olla hyödyllinen edes jollekin satunnaiselle ihmiselle. Olen nimittäin vuosien pähkäilyjen jälkeen saavuttanut sellaisen huikaisevan ja täysin yllättävän neronleimauksen, että salsahameissa on saumat. Mykistävää.

Kaapissani on vuosia lojunut farkkukankainen salsahame, joka on aina tuntunut väärän pituiselta, liian pitkältä siis. Pois en ole kuitenkaan viitsinyt heittää hyväkuntoista ja periaatteessa käyttökelpoista hametta, joka nyt vaan sattuu tuntumaan vääränlaiselta päällä joka ikinen kerta. Ja tänään universumi lainasi minulle hetkeksi ikiaikaista viisauttaan ja ratkaisu oli jälleen kerran melko yksinkertainen ja tavanomainen. Nimittäin ratkoja.

Suopea kun olen, jaan viisauttani muillekin. Näin se käy: ratkotaan alin  kerros irti, minkä jälkeen homma voi käydä hankalaksi, sillä edessä on vaativa, luultavasti vuosien käsityöopintoja vaativa suora sauma helman huolitteluun. Jos kuitenkin jaksaa olla sinnikäs, niin tuloksena saattaa olla, monien minuuttien raskaan työpanoksen jälkeen, se juuri oikean kokoinen, kaikkiin t-paitoihin sopiva koko kesän lempihame.

Minulla meni ihan_oikeasti monta vuotta keksiä tämä. Parempi ehkä olla ajattelematta asiaa sen tarkemmin ja iloita siitä, että sain kivan hameen.

No, kyllä täällä aina neronpuuskien lomassa tehdään oikeitakin käsitöitä.

Tai ainakin nähdään punaista. Ja himoitaan omenoita, jostain käsittämättömästä syystä.

 

Mainokset

Hameesta asiaa

Pääsin eilen erään villatakin kanssa siihen klassiseen jumitusvaiheeseen, jossa kappaleet ovat valmiina, pitäisi vain yhdistää ne ja neuloa pääntien viimeistely. Ja sehän tarkoittaisi silmukoiden poimimista pääntien reunuksesta. Ja päättelyä. Ja hihojen ompelua. Argh. Jään siis odottelemaan päivää, jolloin on niin tylsää, että sellainenkin aktiviteetti kelpaa. Elokuvaa tuijotellessa teki kuitenkin mieli tehdä jotain ja käsityölaatikon syövereistä löytyi yksi lähestulkoon kuollut ja kuopattu projekti viime keväältä.

Pitsineulehame Muskat-langasta, Dropsin ohje. Joo, se näyttää varmasti oikein nätiltä ja söpöltä, mutta sillä on takanaan kivinen historia. Ensinnäkään tästä langasta ei koskaan pitänyt tulla hametta. Sain valmistujaislahjaksi kirjan nimeltä Ne ihanat neuleet ja siellä oli ohje kesäiselle topin ja boleron yhdistelmälle. Oikeastaan minun oli tarkoitus tehdä sellainen ystävälleni ja ohje taisi käskeä hankkimaan merseroitua puuvillalankaa tai jotain sellaista. No mikäs sen parempi älynväläys, kuin ostaa Muskatia, kun löytyi niin herttainen vaaleanpunainen värikin. Ja eikun tuumasta toimeen.

No, olin neulonut toppia jonkin aikaa, kun tajusin, ettei kukaan ikinä milloinkaan laittaisi sitä päälleen vapaaehtoisesti. Miksikö? No juuri sen ihanan Muskatin takia. Mikäkö Muskatissa mättää? No minun mielestäni lähestulkoon kaikki. Valmis toppi olisi ollut raskas, hiostava makkarankuori. Minulla on kyllä ihan siedettävä mekko Muskatista, mutta aika kuuma on sekin ja topin palmikkoinen joustinneule teki neuleesta vieläkin raskaamman oloisen. Joten purkuun se meni, ja siinäpä sitten miettimään, mitä ihmettä tällä langalla nyt sitten tekisin. Hain ohjeenkin vähän väkipakolla, yrittäen löytää jotain, mikä ei tuntuisi täydeltä ajanhukalta. Hame tuntui kohtalaisen sopivalta idealta.

Ennen viime kesää hame pääsi kohtaan, jossa tuo pitsineulekuvio loppuu. Suunnilleen siihen mennessä olin menettänyt hermoni tähän lankaan täydellisesti. Kierteitä, paholaismaisia säikeitä, nihkeyttä, raskas ja paksu neuletuntuma, jonka jäljiltä sormet olivat aina kipeät. Erityisesti tuo pitsikuvio oli uuvuttava ylivetoineen ja sensemmoisineen, mikä ei tällä langalla ollut pätkääkään liian helppoa. Hylkäsin koko ajatuksen jo monta kertaa. Ensin siirtelin työtä tarpeettomammille puikoille mukavampien töiden tieltä, kunnes eräänä päivänä riivin koko puikon irti. Jostain syystä en kuitenkaan toteuttanut aiettani purkaa tätä työtä. En tiedä, ajattelinko koskaan jatkavani. Ehkä minua vain raastoi ajatus siitä, että lankalaatikkoni olisi sen jälkeen taas täynnä Muskatia, purettuja, rumia keriä vailla tarkoitusta ja päämäärää. Joten nakkasin puikottoman työn jonnekin kaapin perällä sijaistevaan ö-mappiin.

Jostain syystä se sitten sattui käsiin eilen ja ajattelin, että mikäs siinä, kun suurin työkin on jo tehty. Nyt vaan sileää neuletta loppuun asti. Kerrankin lanka jopa päätti käyttäytyä kunnolla ja se oli yllättävän helppo palauttaa puikoille, silmukat eivät olleet edes purkautuneet pahasti. Varmaan siksi, että tämä lanka on niin helkkarin jäykkää, mutta kuitenkin. En kyllä edelleenkään tykkää Muskatin neulomisesta, tuskinpa käytän sitä enää koskaan, ellei ole pakko, mutta tästä hameesta näyttäisi kuitenkin tulevan ihan sievä. Ja jos tuosta raskaudesta on jotain  hyvää sanottavaa, niin tämän hameen helma saattaa pystyä pysymään alhaalla jopa Oulun tuulessa.