Archive | heinäkuu 2012

Rocky Coast Cardigan esittelyssä viimeinkin

Viime kirjoittelusta onkin jo vierähtänyt jonkin aikaa, kun piti taas luuhata ympäri maata. Matkakertomuksia olisi voinut kertyä sekä Kaustisen kansanmusiikkifestareilta että Kainuun kesyttömien korpimaisemien hyvin märistä mökkikeleistä, mutta säästän teidät liiemmiltä huomioilta. Sanottakoon vain, että telttailu avartaa, joskaan Nuuskamuikkusen opit materian säilömisestä muistiinsa kantamusten sijasta eivät taaskaan toteutuneet kohdallani. Siinä vaiheessa kun uin telttaboksissani koko vaatekaappini sisällössä, daim-kekseissä, pähkinöissä, koruissa, erinäisissä soittimissa ja festariohjelmissa mietin, olisiko minimalismi hyvä elämäntapa. Kainuun sähköttömällä metsämökillä sen olisi pitänyt onnistua oikein hyvin, mutta sielläkin onnistuin vain taas kerran ryöväämään kaikki äidin kirppariostokset ja syömään tuhat kiloa dallaspullaa. Fail.

Mökillä sain tosin vihdoinkin kuvautettua Rocky Coast Cardiganin, joka onkin tänä kesänä ollut jo ahkerassa käytössä. Talvipakkasille sen tarkoitin, mutta näköjään se toimii mainiosti myös viileissä kesäilloissa.

Ihastuin tähän takkimalliin niin, että puikoilla on jo toinen samanlainen kanervanvärisenä. Ensin oli tarkoitus odotella myös sen valmistumista, että olisin voinut esitellä ne yhdessä, mutta eteneminen on ollut viime aikoina kehnoa. Menköön siis näin.

Rocky Coast Cardigan, kirjasta Coastal Knits

koko muistaakseni kirjassa 48

Lanka: Dropsin punainen Lima (eiköhän tästä ole jo vitsailtu tarpeeksi, jätän tilaisuuden käyttämättä)

puikko 5

Ihana puinen solki Lumoavasta langasta

Erityishuomiona superisti katu-uskottavat pääkallopöksyt, jotka pikkuveli vei synttäreillään, kun äiti olikin kuulemma ostanut ne sille. Olenko joskus maininnut sukulaisistani, joilla on ärsyttävä tapa pölliä minulta omia tavaroitaan?

Tällä kertaa olinkin suunnitelmallinen ja tutkin muiden projekteja Ravelryssa ennen kuin aloin silmittömästi neuloa suoraan ohjeesta väärää kokoa. Hihojen kapeudesta tuli luettua useammastakin lähteestä, joten lisäsin suosiolla hihaan aika paljon silmukoita, nyt kun vielä muistaisi montako. Hihat on (muistaakseni, heh) neulottu myös ilman kavennuksia.

Kaipasin silloin laivaa valkeaa…

Tästä tuli heti vilukissan lempparitakki, harvoin tulee löydettyä todella mieluista neuletakkimallia, joten näitä saattaa tulla neulottua useampikin kappale.

Seuraavaksi pitääkin alkaa tutkailla Kaunasin lankakauppatarjontaa intternetistä, sillä viikon päästä herätään hotellihuoneesta Liettuassa. Ei minimalismia luvassa sielläkään. Jokunen vuosi sitten käytiin Vilnassa ja mies otti hotellihuoneesta valokuvia todisteeksi ilmiömäisestä kyvystäni levittäytyä ennätysajassa. Niitä kuvia ei julkaista.

Mainokset

100 syytä rakastua Lappiin

Ivalolaisystävät astuivat viikonloppuna avioliiton satamaan. Häitä tanssittiin Saariselällä, joten edessä oli Lapinreissu ja mikäs sen mukavampaa. Kirjailijanurani sai jälleen tuulta siipiensä alle matkakertomuksen muodossa. Tässä se siis on, 100 syytä rakastua Lappiin:

1. Paikkojen nimet, kuten vaikka Kuusikiekerö, Purnumukka ja Kuttura. Koko automatka Sodankylän jälkeen oli yhtä itsekseen hihittelyn riemujuhlaa. ”Hei mistäs sää tuut?” ”No Kutturasta.” Höhöhö.

2. Poronpyllyt. Lapissa niitä voi nähdä niin autosta juuri siinä edessään (eikä niillä muuten tunnu olevan ikinä kiirettä mihinkään) sekä lautasellaan. Bueno! Mistä päästäänkin sopivan poronsillan kautta seuraavaan kohtaan.

3. Eksoottiset lapinherkut ja mielettömät makuelämykset. Saapumisiltana hotellin ravintola oli suljettuna hääjärjestelyiden takia, mutta onneksi löysimme korviketta kyliltä. Illan erikoiselämyksenä oli alkuperäiskansojen perinteisin, salaperäisin menetelmin valmistettu poroburger ranskiksilla, sekä oletettavasti vaivaiskoivuista ja karhunvirtsasta uutettu shamaanien taikajuoma nimeltään CocaCola. Kylläpä se matkailu sitten avartaakin.

4. Kaikki nuo mahtimahdollisuudet eksyä metsään, nyrjäyttää nilkkansa ja syöttää itsensä itikoille, susille ja karhuille juuri ennen h-hetkeä.

5. Karu ja kaunis luonto, joka saa mielikuvituksen laukkaamaan, eli ajatukset siitä, kuinka hääkansa juo samppanjaa ja tanssii musiikin pauhun peittäessä etäiset, synkeät avunhuudot, jotka kaikuvat kelohongista.

6. Koskenkorvan juominen ei ole juopottelua, vaan kansallisromantiikkaa.

7. No, kun ei kuitenkaan ole yrityksistään huolimatta onnistunut toteuttamaan kohtia 4 ja 5, niin edessä saattaa hyvinkin olla erinomaiset kekkerit, joissa voi patsastella uusi bolero päällä.

Ohje on jostain Novita-lehdestä, olen tehnyt näitä ennenkin, tällä kertaa jätin vaan hihat pois. Lankana on ikisuosikkini Muskat. Jossain vaiheessa muistan sanoneeni kaasolle, että tämä oli oikein helppo tehdä. Valehtelin. Aika on vaan kullannut muistot, kun tämä on ollut valmiina niin pitkään. Boleron neitsytmatka uhkasi myös jäädä viimeiseksi, johtuen erinäisistä kansallisromanttisista syistä aamuyön tunteina. Jostain jatkohuoneesta se sitten aamulla löytyi, toisin kuin kenkäni, joiden kohtaloa voin vain aavistella.

8. 90 kuorrutettavaa muffinssia. Tai siis muffinssien kuorruttaminenhan ei ole nykyään muffinssien kuorruttamista, vaan cupcakesien frostausta. Pitää olla ajan hermolla. Alunperin oli tarkoitus vain mennä paikalle vieraaksi vailla vastuuta ja huoliamurheita, mutta järjestelypuolen ystävien naamat nähtyäni ja saatuani hartaan pyynnön auttaa tässä frostaushommassa päätin, että täältä pesee kuorrutetta.

9. Hääruoka. Ivalolaiskokki sai häiden suurimmat liikutuksenkyyneleet silmiini buffet-pöydällään. Ikuisesti jää kalvamaan jälleen kerran, etten pystynyt millään syömään niin paljon, kuin olisi kannattanut. Kakku oli ystävän leipomaa kolmen suklaan juustokakkua. Tässä vielä näyte muffinssista. Sokerileipurin ura taitaa jäädä minulta kokeilematta.

10. Yötön yö. Hyvä aika harrastaa esimerkiksi kansallisromantiikkaa paikalliseen tyyliin.

Jätettäköön rakkauslistasta pois kaikki maininnat seuraavan päivän ajomatkasta takaisin kotiin. Ei muuten ollut yhtään hilpeää. Minullahan oli toki neule mukana, mutta eipä se juurikaan sattuneista syistä edennyt. Siinä sitä olikin sitten aikaa miettiä tekosiaan ja sitä, miten ne tanssiliikkeet vielä eilen tuntuivat niin cooleilta ja miten hyvältä idealta jatkot vaikuttivat vielä neljän aikaan aamuyöstä ja miten jonkun pellen oli taas pakko verrata minua Linda Lampeniukseen. Vaalea tukka ja viulu, mitä muita vaihtoehtoja siinä ihmiselle jää tietenkään. Tämä on muuten yksi niistä ”vitseistä”, joka saa ihmiset aina hymyilemään lailla hangonkeksin, kun ovat keksineet niin makean jutun ja kuvittelemaan, että juuri he ovat ainoita maailmassa, jotka ovat tämän yhteyden keksineet. Varmaan juuri siitä syystä he niin innoissaan haluavatkin jakaa nerokkuutensa helmet kanssani. ”Hei, ootko muuten ikinä aatellu, että…” Ja se on menoa sitten.

Jospa sitä arkea sitten taas katselisi muutaman päivän. Viikonloppuna odottaakin jo seuraava reissu Kaustisille. Vettä tulee taivaan täydeltä ja teltassa on varmasti oikein kotoisaa.

Käsityöneron päiväkirja

Aina ei vaan sytytä, mutta joskus käy niinkin. Silloin on ihan hyvä, että on perinyt äidiltä sen, ettei koskaan heitä pois mitään, mikä voisi joskus edes jossain tilanteessa olla hyödyllinen edes jollekin satunnaiselle ihmiselle. Olen nimittäin vuosien pähkäilyjen jälkeen saavuttanut sellaisen huikaisevan ja täysin yllättävän neronleimauksen, että salsahameissa on saumat. Mykistävää.

Kaapissani on vuosia lojunut farkkukankainen salsahame, joka on aina tuntunut väärän pituiselta, liian pitkältä siis. Pois en ole kuitenkaan viitsinyt heittää hyväkuntoista ja periaatteessa käyttökelpoista hametta, joka nyt vaan sattuu tuntumaan vääränlaiselta päällä joka ikinen kerta. Ja tänään universumi lainasi minulle hetkeksi ikiaikaista viisauttaan ja ratkaisu oli jälleen kerran melko yksinkertainen ja tavanomainen. Nimittäin ratkoja.

Suopea kun olen, jaan viisauttani muillekin. Näin se käy: ratkotaan alin  kerros irti, minkä jälkeen homma voi käydä hankalaksi, sillä edessä on vaativa, luultavasti vuosien käsityöopintoja vaativa suora sauma helman huolitteluun. Jos kuitenkin jaksaa olla sinnikäs, niin tuloksena saattaa olla, monien minuuttien raskaan työpanoksen jälkeen, se juuri oikean kokoinen, kaikkiin t-paitoihin sopiva koko kesän lempihame.

Minulla meni ihan_oikeasti monta vuotta keksiä tämä. Parempi ehkä olla ajattelematta asiaa sen tarkemmin ja iloita siitä, että sain kivan hameen.

No, kyllä täällä aina neronpuuskien lomassa tehdään oikeitakin käsitöitä.

Tai ainakin nähdään punaista. Ja himoitaan omenoita, jostain käsittämättömästä syystä.