Archive | kesäkuu 2012

Takki kuin murrosikäinen poika

– Hei alaksä mun kaa?

– No ehkä, jos laihutat ensin viis kiloo.

Nyt kun juhannuksen jäljiltä sopivasti painoteemaan päästiin, niin jatketaan toki, kun se on niin rattoisaa joka kerta. Olen kuullut jonkun älypään joskus teorioineen, että meissä kaikissa asuu pieni laiheliini, joka yrittää päästä ulos. Minun sisäinen laiheliinini otti ilmeisesti hetkeksi vallan kehostani ja tekaisi minulle tämmöisen villatakin, luultavasti vihjaillakseen hävyttömiä, jos itseni tunnen. Ei sillä, etteikö minusta olisi hauskaa pidellä reunoista tiukasti kiinni, että takki pysyy edes jotenkuten ympärillä.

Saattaahan tietysti olla, että jos ohje on tehty kahdelle langalle ja käyttää vain yhtä, niin kokomerkintöihin olisi syytä suhtautua sen mukaisesti. Mistäs tuota tietää.

No anyway. Takki on Dropsin. Samoin lanka, joka on Alpacaa. Glitterit jätin väliin. Malli ja väri ovat tosi kauniita ja pidän tästä varmasti siinä universumin todellisuuden ulottuvuudessa, jossa olen viisi kiloa hoikempi. Mutta en kyllä jaksa purkaa. Odotelkoot ihmettä tai tuomiopäivää jonkin aikaa.

Oikeastaan mietin juuri nytkin, saisikohan Oulunkin Citymarketista Ampparimehujäätä niissä isoissa laatikoissa. Ne on hyviä.

Napithan tästä vielä toki puuttuvat. Jokin vaan sanoo minulle, ettei niillä nyt niin kovin kiire ole.

Mainokset

Toisilla vaan menee paremmin

”Nothing tastes as good as skinny feels”, sanoi kuulemma aikoinaan huippumalli Kate Moss. Jostain kumman syystä lausunto on ilmeisesti aiheuttanut kohua, niin vastustajien kuin ”täydellistä” vartaloa tavoittelevien tyttösten keskuudessa. Sinänsä en kaikkea tuota kohua ymmärrä, sillä loppujen lopuksihan koko touhu on kuitattavissa sillä yksinkertaisella toteamuksella, että Kate Moss on Väärässä.

Oon ollut joskus ihan hoikkakin. Joo, kai se oli ihan kivaa. Mutta näin tässä juhannuksen ja parin pihvin, muutaman maakuopassa päivän hautuneen rosvopaistin, erinäisten juustojen, korvasienikeiton, muurinpohjalettujen ja parin punaviinilitran jäljiltä voisin todeta, että kannatti lihoa. Aivan ehdottomasti.

Nyt pitää lopettaa ja tirauttaa empaattiset itkut siitä ajatuksesta, ettei Kate-parka ole vissiin ikinä saanut kunnon ruokaa. Joskus elämä on vaan niin kovin surullista ja epäreilua.

Revontulia juhannuksena

Noniin, kukas se olikaan taas kerran oikeassa? Osallistuin KIP-tapahtumaan Oulussa viime lauantaina. Itse en siellä kuvannut, mutta yksi edustava otos löytyy Lumoavan langan blogista, todisteeksi läsnäolostani. Vastauksena kirjoituksessa esitettyihin arveluihin, voihan toki olla, että minussa on kenties lievää vilukissan vikaa. Mutta kamoon, ei tuolla ulkona nyt kovin kesäistä taas ole, vaikka KIP-päivä yrittikin aurinkoisuudellaan meitä huijata. Niinpä istunkin täällä juhannuksenviettopaikassani villasukat jalassa, Rocky Coast Cardiganiin kietoutuneena, saunasta haaveillen.

Täällä Villissä Pohjolassamme on mahdollista myös törmätä hyvin outoihin luonnonilmiöihin. Kainuun kesyttömissä korpimaisemassa näkyi pari päivää sitten revontulia, joskin ne olivat kesän kunniaksi muuttuneet hennon vaaleanpunaisiksi.

Revontuli-huivi

Aade Long Artistic Yarn

pyöröpuikko 4

Tämä huivi on ihana. Aivan kertakaikkiaan ihana. Niin ihana, että piti leuhkia sillä äidille heti kun mahdollista. Niin ihana, että äiti nyysi sen välittömästi mukaansa juhliin, joihin sattui olemaan matkalla. Niin ihana, että sattui juuri sopivasti käymään äidin mekon väreihin. Niin ihana, että seuraavaksi pitääkin tehdä heti samanlainen, että äiti saa oman, ettei tarvitse alkaa tukkanuottasille.  Niin ihana, että pitää rynniä heti maanantaina Lumoavaan lankaan toivomaan, että lankaa on vielä hyllyssä. Olin niin laiska, etten jaksanut soittaa ja varmistaa asiaa.

Että tämmöstä tällä kertaa. En nyt jaksa olla enempiä henkevänä, kun pitää lähteä kaivamaan kuoppaa pihalle. Juhannuksen ruokalistalla olisi rosvopaistia. Lähistöllä ei vaan taida olla lampaita, joita varastaa naapureilta, joten pitänee tyytyä maksettuun kamppeeseen kaupan hyllyltä. Ei ehkä kovin äijää, mutta hyvältä se maistunee silti. Ja mikä tärkeintä, punaviinit on jo ostettu.

Oikein hyvää juhannusta itse kullekin säädylle! Turvallisia ajomatkoja, vaarattomia vesilläliikkumisia, aurinkoisia säitä ja hyviä juhannusruokia toivotteleepi Essi.

Elämän voittoputkessa

Tänä aamuna ajelin kotiseudultani takaisin Ouluun huonosti nukkuneena ja ärtyneenä. Sitä kun yrittää hankkia statuspisteitä soittamalla bändissä. Käy just näin, että keikkailla pitää juuri silloin, kun haluaisi vaan kölliä sohvalla kissa kainalossa. Ja ensimmäisenä täpötäydestä postilaatikosta paljastui tottakai työvoimatoimiston selvityspyyntö asiasta, jonka olen jo selvittänyt. Kai sitä tälläkin tavalla saadaan paperinpyörittelijöille työpaikkoja. Kaupassakin valitsin juuri sen jonon, jossa se nuori harjoittelija alkaa selvitellä puhelimitse joka tuotteen hintaa erikseen. Otsasuoni tykytti uhkaavasti. Kotona kokkaus alkoi muistuttaa enemmän teurastusta, vaikka leikkasinkin lähinnä kasviksia. Vaakakin näytti vaikka mitä. Mutta sitten kurkistin uudestaan postilaatikkoon, ja se oli täyttynyt uudestaan, tällä kertaa mukavammista asioista.

Minulle on nimittäin tapahtunut jotain, minkä arvelin olevan vain muiden ihmisten elämää ja voitin Simpuran blogiarvonnassa! Rutiininomaisen optimistifilosofiani kourissa tottakai osallistuin ja yllättäen arpa osuikin kohdalle. Palkintona oli itsevärjättyä 7 veljestä-lankaa, ihan minun väreissäni:

Valtavat kiitokset Simpuralle! ❤ Katsotaan, mitä tästä sitten aikanaan syntyy. Ellei sitten joku virasto jossain kyttää blogiani ja tule takavarikoimaan tätä ilmoittamattona etuutena, josta pitäisi tehdä selvitys. Ei tuntuisi juuri nyt niin kovin mahdottomalta… Mutta tämä todella, todella piristi päivääni. 🙂

Sain tänään myös kirjeen, jossa kerrottiin, että sain opiskelupaikan ammattikoulusta. Taloushallinnon opinnot kutsuvat ensi syksynä ja jonain päivänä voin sinnikkään uurastuksen jälkeen kostaa koko maailmalle ja istua itse pyörittelemässä papereita ihmisten kiusaksi. Ja mikä parasta, minulla on koko kesä aikaa kasvattaa uskottavat haituvaviikset. Nyt kelpaa elellä. Siis kunhan olen tehnyt tarvittavat selvitykset opintojen aloittamisesta, että voidaan miettiä, oltaisiinko minulle työttömyyskorvauksen sijasta maksamatta opintotukea jollain perusteella.

 

Jalokivet jaloissa

Tänä aamuna pihalla heiluessani sain kuningataridean: minäpä alan kirjailijaksi! Mestariteokseni idea syntyi kohtaamistani vaikeuksista valokuvauksen jalossa taidossa ja ideasta kehittyi riipaiseva kasvutarina, Studio Julmahuvin loistavaa määrittelyä lainatakseni, mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta. Hengentuotteeni nimi on Kuinka kuvata itse omia sukkiaan ja itse asiassa voisin julkaista sen tässä samantien, mitä sitä nyt painomustetta ja paperia tuhlaamaan ja kustantamojen kanssa tappelemaan. Sisältö on lyhyt ja yksinkertainen:

Kuinka kuvata itse omia sukkiaan:

a) Ei mitenkään

b) Huonosti

c) Voi nyt &¤#%/(¤”!!!

Joo, ei se ehkä Nobel-sarjassa paini, mutta voisi olla maailman lyhyinten teosten kärkinimistöä. Saa lähettää rahaa.

No ei siinä mittään, tulin sitten sisään koneelle ja katsoin, että ei nämä kuvat nyt niin huonoja olekaan, siis puhtaasti amatöörimielessä ja vieläpä digikameralla räpsittynä. Saanen siis esitellä teille jo jonkin aikaa valmiina olleet ja oikeaa hetkeään odottaneet kuningatarsukkani:

Charlotta toinen

Hopeasäie Sukka, väri Kaukola

sukkapuikot 2,5

Näiden sukkien neulominen oli suorastaan sukulaisvelvoite, sillä ne ovat serkkuni suunnittelemat. Toisaalta olin jo jonkin aikaa etsiskellyt sopivaa palmikkokuviosukkaa ja tämä kuvio on oikein kaunis. En yleensäkään ottaen pidä kovin paljon sukkakuvioista, joissa on jotenkin liikaa meneillään, pidän enemmän yksinkertaisesta koristeellisuudesta. En nyt niinkään väitä tätä kuviota yksinkertaiseksi, mutta se on kuitenkin aika sopivan hillitty minun makuuni.

Langan hommasin ihan näitä sukkia varten. Minusta Hopeasäikeellä on ihana tapa värjätä. Väri näyttää elävältä ja hehkuvalta ja parhaassa valossa vähän siltä, kuin seassa olisi jonkinlaista kimalletta, vaikkei olekaan. Näiden sukkien työnimi olikin minulla jalokivisukat, sillä jotenkin väristä yhdistettynä tähän kuvioon tulee minulle mieleen jonkinlainen kuninkaallinen jalokivi. Runosuoneni pulppuaa valtoimenaan, kuin keväinen tulva.

Mallikuvion neulominen kohtuupienellä puikolla tuntui aluksi vähän haastavalta ja jälki nyt oli vähän mitä oli. Kyllä se siitä kuitenkin lähti käyntiin ja voisin kuvitella joskus tekeväni toisetkin sukat tällä mallilla. Tai miksei vaikka Charlotta-pipon sukille kaveriksi.

Ongelma näissä sukissa tosin on se, etten raaski käyttää niitä, kun pelkään että ne menevät pilalle/nypyille/ryppyyn/venyneiksi tai edes vähän käytetyn näköisiksi. Toistaiseksi olenkin käyttänyt niitä vain edustuksellisesti tilanteissa, joissa on varmasti ihailevia ihmisiä ympärillä (bändiharjoituksissa tämä ei tosin toiminut, sillä olen nykyään bändin ainoa nainen ja miehet nyt eivät selvästikään tajua elämän herkkiä puolia) ja joihin voin mennä ensin ilman villasukkia ja vetää ne teatraalisesti jalkaan vasta kun tiedän, ettei vähään aikaan tarvitse kävellä ja kuluttaa pohjia. Ei nyt jotenkin kuulosta ihan terveeltä tämä homma, mutta toisaalta, onhan noita nyppyyntyneitä pässinpökkimiä luottosukkia jo vinot pinot, miksipä ei sitten seassa voisi olla edustussukkiakin…

Ishbel on muuten edennyt pitsikuvioonsa asti, eikä se ole estänyt aivottomuutta jatkumasta turhankin tehokkaasti. Itse asiassa kaikki taisi lähteä jopa alamäkeen, kun kävin tädin luona ja lainasin kolme tuotantokautta Täydellisiä naisia, joita tuijotan sillä toisella silmällä, joka ei vilkuile pitsikaaviota. Mutta jos lomaillessa pitääkin vähän tyhmentyä ja heretä ajattelemasta suuria ja vakavia, niin ainakin olen siinä suhteessa hoitanut leiviskäni.

Ihanan aivotonta

Jonotukset ovat nyt vähäksi aikaa ohitse. Sääli, sillä minusta kehittyi niissä varsin taitava. Monta kertaa viime viikolla olin ensimmäisenä roikkumassa virastojen ovenkahvoissa ja onnistuin jopa saamaan ensimmäisen vuoronumeron ainakin kolmesti. Asiatkin tuli hoidettua ihan mallikkaasti, nyt olisi ajokorttia vuoteen 2056 asti (siis teoriassa, siinä on monta vuotta aikaa tehdä jotain hienoja byrokraattisia ratkaisuja välissä), passihakemus tehtynä jos vaikka eksyisi joskus ulkomaille, ja selvitykset toimitettu kaikista mahdollisista liikkeistäni, joista minut voisi narauttaa työttömyyskorvauksen piiriin kuulumattomaksi. Siinäpähän koittavat keksiä.

Tällä hetkellä haen elämälleni tarkoitusta synnyinseudullani. Isäni lähti pariksi viikoksi reissuun ja halusi välttämättä maksaa minulle korvausta siitä, että asun sillä aikaa sen omakotitalossa, leikin kissan kanssa ja syön toisten maksamia ruokia, eli siis ”vahdin” asioita. Hehe. Huonompiakin diilejä on tarjottu ja olen vielä suostunutkin niihin, joten täällä sitä ollaan. Ja elämä hymyilee. Minulla ei ole minkäänlaisia aikatauluja, ei minkäänlaisia suunnitelmia ja olisi oikeastaan ihan sama, jos makaisin selälläni pari päivää ja kartoittaisin katon kuvioita. Toki kovasti ajattelen edelleen esimerkiksi lenkkeilyä ja sukulointia, mutta käytännössä mahdollisesti litkin kahvia ja neulon. Katotaan nyt.

Matka- ja lomaneuleeksi valikoitui tällä kertaa hieman harvinaisempi tapaus. Harvinaista sinänsä ei ole se, että kyseessä on pitsikuvioinen alpakkasilkkihuivi, vaan se, että se on musta:

Nuorempana eli teininä olin aikamoinen mustien vaatteiden suurkuluttaja ja on minulla edelleen aika paljon mustiakin vaatteita. Neuleeni olen kuitenkin lähestulkoon aina halunnut pitää värikkäinä. Mustan neulominen on tuntunut jotenkin ankealta, kun ihania lankoja saa niin ihanissa väreissä. Näin kuitenkin eriparivillasukka-blogissa mustan Ishbel-huivin ja se jotenkin kolahti. Tarkoitus oli apinoida vain väriä ja mallia, mutta tulinpa näköjään vahingossa apinoineeksi langan merkinkin. No, kun on hyvä maku, niin on hyvä maku. Ja jostain syystä tämän neulominen innostaa nyt hirveästi, vaikka muuten onkin kesäinen olo.

Ishbel on ainakin toistaiseksi osoittautunut oikein hyväksi lomaneuleeksi, ainakin kun olen vielä tuossa sileän neuleen osiossa. Aivoja ei tarvitse juuri ollenkaan, vaikka tosin olen kyllä onnistunut tässäkin jo tyrimään muutaman kerran noiden langankiertojen kanssa. Kissa on rakkaudellisesti yrittänyt lisätä tähän omasta mielestään ilmeisesti muodikkaan vinkeää karvareunusta, mutta ei ole ihan vielä onnistunut.

Pitänee jatkaa tätä kovasti muodikasta downshiftausta nyt. Ihanaa, kun ei ole enää laiska ja saamaton, vaan trendikäs ja viileän cool. Raportointi jatkukoon, jahka pääsen pitsikuvioihin asti.

Loman voi aloittaa monella tapaa…

Terveisiä Infernosta. Kesän aloituksen, koulun päättäjäistunnelmien sekä mummin ja vaarin timanttihääpäiväjuhlien nostalgiset tunnelmat ja tyytyväinen ylensyöneisyys vaihtuivat karmaisevalla tavalla surrealistisiksi kuviksi posliinipöntön sisuksista sekä vessan seinillä huojuen tanssivista kukkatapeteista, kun perjantaina työkavereiden kanssa ilmeisesti varsin väärin valitun ravintolan lounas päätti pistää polkaksi elimistössäni. Takana on pari kovin pitkää päivää, jotka ovat pitäneet sisällään muun muassa tärisemistä kylmänhorkassa jossain tajunnan rajamailla ja sellaisia ennenkuulumattomia ajatuksia, etten välttämättä halua nähdä kakkua enää koskaan. Päivittäinen selviäminen on hoitunut pakastekeitoilla, lusikallinen silkkaa toiveikkuutta kerrallaan. Jospa se jo tällä kertaa pysyisi alhaalla.

”Loman” aloitus ei siis mennytkään ihan suunnitelmien mukaan. Tänään, kun olen ollut jo enimmäkseen tolpillani, olen saanut viettää aikaani jonottaen terveyskeskuksessa. Huomenna jonotan poliisilaitoksella ja työkkärissä. Torstaina menen tenttiin, joka näillä eväillä menee varmasti päin seiniä ja minä vielä maksankin siitä. Uusiin sormikkaisiini valmistui itse asiassa juuri tarvittavat sormet, jotta niillä voisi kertoa, mitä mieltä olen ruokamyrkytyksistä, jonottamisesta ankeissa palveluauloissa, erinäisistä näytteenottoprosesseista, typeristä opintoideoistani ja vielä lisäksi siitä, että kylmällä ilmalla pyöräiltäessä korviin sattuu. Jääköön sen kuvaaminen kuitenkin väliin, herkkätunteisimpia ajatellen.

Ehkä koko episodi oli rangaistusta siitä, että äitienpäivälahjani oli niin rutosti myöhässä. Vein sen perille vasta lauantaina hääpäiväjuhliin, joskin olin jo aiemmin ilmaissut, että lahja saattaisi olla olemassa. No, se oli tämmöinen:

Lehmus-huivi

Drops BabyAlpaca Silk, 150 g

Saattoi tietysti olla lipsahdus minun puoleltani, että annoin huivin juhlissa, tajuamatta että se tulee sukuni paikalla ollessa johtamaan siihen, että äiti ja täti vertailevat lahjahuivejaan (ihan hyväntahtoisesti ja vain lievästi kerskuen kylläkin, tai ainakin hyvin sen peitellen), mistä johtuen minä ja serkkutyttö vertailemme toisessa huoneessa tekemiämme lahjahuiveja tyyliin Kummalla-On-Isompi ja Niin-Mutta-Mun-Huivissa-Onkin-Enemmän-Kuvioita. Ja jossain vaiheessa tottakai vedetään esiin tuo likainen Jotkut-Osaa-Lähettää-Lahjat-Postissa -kortti. Siinä vaiheessa itselle jää käteen lähinnä vain hivenen kulunut ja paikoin läpinäkyväksi hioutunut Mutta-Äitienpäivähän-On-Joka-Päivä-Mustapekka. (Tässä vaiheessa voisi toki väittää, että serkuskinastelut opettavat elämää parhaimmillaan, mutta ihmeteltäväksi jää vain, miksei niiden taso ole noussut sitten 5-vuotiaana olon… Mitähän tapahtui sille fiksumpi lopettaa -jutulle? No, suvun kieroa huumorintajua niistä voi ainakin opetella.)

Joka tapauksessa, äiti tykkäsi huivista, ja niin tykkään kyllä minäkin.

Eikä se nyt niin pieni edes ole… 😀

Ja siinä on kuvioita, paljon kuvioita. Joskaan ei vaikeita. Mutta olen kyllä pitkään ollut mieltynyt tähän lehtikuvioon. Olen nyt tehnyt kaksi tällaista lahjaksi, ehkäpä joskus tämmöinen vielä valmistuu omaankin käyttöön.

Mutta kylläpä kannatti toipua, pääseekin heti tiskaamaan ja laittamaan ruokaa ja lukemaan tenttiin, joka aiheuttaa lähinnä hiljaa kimppuun hiipivää paniikkia. 2 päivää tehokasta lukuaikaa jäljellä, pitänee vaan hengittää ja kääriä hihat…