Archive | maaliskuu 2012

Pelkkää ihanuutta

Meinasipas jäädä lenkki hyväksi aikomukseksi, kun piti kurkistaa sitä ennen postilaatikkoon ja siellä se oli. Paketti Sentikalta! Vastaanotin viime viikon sähköpostiini tietoja lähetyksen etenemisestä ja toivoinkin, että se saapuisi piristämään maanantaipäivääni. Minulle iski nimittäin aivan hirveä lankakateus, kun olen tässä päässyt seuraamaan lähietäisyydeltä Hopeasäikeen lankojen neulomista ja hehkuttamista. Ja sitten kun kiva optikkotäti sanoi, ettei minun tarvitsekaan vielä hommata uusia laseja, niin sehän oikeastaan käytännössä kehotti minua lankaostoksille.

Ja tässä se nyt sitten on:

Ikioma vyyhtini Hopeasäikeen sukkalankaa, 100% Superwash BFL-wool, väri Kaukola. Ja se on minun, minunminunminun! My precious… Kun lakkaan halailemasta ja silittelemästä tätä vyyhtiä, niin sukkasetpa syntyy siitä.

Tämä päivä onkin pullollaan lankaihanuuksia, sillä ensi viikonloppuna on kuoroleiri ja sinne pitää keksiä helppo käsityö, jonka takia ei tarvitse tuijotella ohjeita ja keskittyä kovasti. Päätin, että puikoille pääsee Handun Paradise Oscar, söpöilylanka, jonka sain synttärilahjaksi serkulta, joka ei kokenut sitä omakseen:

Tässä on 85% merinovillaa ja 15% silkkiä, ihanan pehmeä, kauniisti kiiltävä ja vinkeän värinen vyyhti. Sitä varten on ainakin idea, jota kokeilen ja katson, miten nuo värit sitten käyttäytyvät. Saas nähdä.

Jatkan pyöriskelyä materialistisessa onnen hattarassa. Viikko voisi oikeastaan aina alkaa näin mukavasti.

Kun ei niin ei

Joskus ei vaan natsaa. Joskus neuleohje, jonka piti olla Just Niin Mua ei lopulta olekaan sitä. Ja joskus tosiaan pitää tehdä se työ valmiiksi, ennen kuin sen huomaa.

Katselin pitkään ihaillen, kun eri blogeissa esiteltiin Kalajoki-sukkia. Minusta tämä sukkamalli on oikeasti hauska ja hyvännäköinen. Muilla. Jotenkin vaan, kun vedin sen omaan jalkaan, niin… No, njääh.

No, ei se sikäli hukkaan mennyt, että tätä oli kyllä tosi hauska neuloa. Jotenkin nyt vaan tuli semmoinen tunne, että nämä jäävät kaapin perälle käyttämättöminä. Ja että mun jalka näyttää näissä rumalta ja lihavalta ja sitä rataa. Että eiköhän jätetä tämä tähän ensimmäiseen sukkaan, joka purkautunee pikapuoliin. Lankakin on sen verran kivaa, Cascaden Heritagea, että eiköhän näistä saa muutakin aikaiseksi. Minulla on semmoinen tunne, että vaikka Kalajoen hiekat nyt jäävätkin minulta väliin, niin saatan hyppiä seuraavaksi mansikkamaalle.

Ja sanottakoon vielä, että vaikkei tämä jalassa silmääni miellyttänytkään, niin poissa jalasta se on yksinkertaisesti hours of fun:

Hihihihi, makkara…

Siis hours of fun ainakin, jos on tarpeeksi väsynyt tai kofeiineissaan.

Hameesta asiaa

Pääsin eilen erään villatakin kanssa siihen klassiseen jumitusvaiheeseen, jossa kappaleet ovat valmiina, pitäisi vain yhdistää ne ja neuloa pääntien viimeistely. Ja sehän tarkoittaisi silmukoiden poimimista pääntien reunuksesta. Ja päättelyä. Ja hihojen ompelua. Argh. Jään siis odottelemaan päivää, jolloin on niin tylsää, että sellainenkin aktiviteetti kelpaa. Elokuvaa tuijotellessa teki kuitenkin mieli tehdä jotain ja käsityölaatikon syövereistä löytyi yksi lähestulkoon kuollut ja kuopattu projekti viime keväältä.

Pitsineulehame Muskat-langasta, Dropsin ohje. Joo, se näyttää varmasti oikein nätiltä ja söpöltä, mutta sillä on takanaan kivinen historia. Ensinnäkään tästä langasta ei koskaan pitänyt tulla hametta. Sain valmistujaislahjaksi kirjan nimeltä Ne ihanat neuleet ja siellä oli ohje kesäiselle topin ja boleron yhdistelmälle. Oikeastaan minun oli tarkoitus tehdä sellainen ystävälleni ja ohje taisi käskeä hankkimaan merseroitua puuvillalankaa tai jotain sellaista. No mikäs sen parempi älynväläys, kuin ostaa Muskatia, kun löytyi niin herttainen vaaleanpunainen värikin. Ja eikun tuumasta toimeen.

No, olin neulonut toppia jonkin aikaa, kun tajusin, ettei kukaan ikinä milloinkaan laittaisi sitä päälleen vapaaehtoisesti. Miksikö? No juuri sen ihanan Muskatin takia. Mikäkö Muskatissa mättää? No minun mielestäni lähestulkoon kaikki. Valmis toppi olisi ollut raskas, hiostava makkarankuori. Minulla on kyllä ihan siedettävä mekko Muskatista, mutta aika kuuma on sekin ja topin palmikkoinen joustinneule teki neuleesta vieläkin raskaamman oloisen. Joten purkuun se meni, ja siinäpä sitten miettimään, mitä ihmettä tällä langalla nyt sitten tekisin. Hain ohjeenkin vähän väkipakolla, yrittäen löytää jotain, mikä ei tuntuisi täydeltä ajanhukalta. Hame tuntui kohtalaisen sopivalta idealta.

Ennen viime kesää hame pääsi kohtaan, jossa tuo pitsineulekuvio loppuu. Suunnilleen siihen mennessä olin menettänyt hermoni tähän lankaan täydellisesti. Kierteitä, paholaismaisia säikeitä, nihkeyttä, raskas ja paksu neuletuntuma, jonka jäljiltä sormet olivat aina kipeät. Erityisesti tuo pitsikuvio oli uuvuttava ylivetoineen ja sensemmoisineen, mikä ei tällä langalla ollut pätkääkään liian helppoa. Hylkäsin koko ajatuksen jo monta kertaa. Ensin siirtelin työtä tarpeettomammille puikoille mukavampien töiden tieltä, kunnes eräänä päivänä riivin koko puikon irti. Jostain syystä en kuitenkaan toteuttanut aiettani purkaa tätä työtä. En tiedä, ajattelinko koskaan jatkavani. Ehkä minua vain raastoi ajatus siitä, että lankalaatikkoni olisi sen jälkeen taas täynnä Muskatia, purettuja, rumia keriä vailla tarkoitusta ja päämäärää. Joten nakkasin puikottoman työn jonnekin kaapin perällä sijaistevaan ö-mappiin.

Jostain syystä se sitten sattui käsiin eilen ja ajattelin, että mikäs siinä, kun suurin työkin on jo tehty. Nyt vaan sileää neuletta loppuun asti. Kerrankin lanka jopa päätti käyttäytyä kunnolla ja se oli yllättävän helppo palauttaa puikoille, silmukat eivät olleet edes purkautuneet pahasti. Varmaan siksi, että tämä lanka on niin helkkarin jäykkää, mutta kuitenkin. En kyllä edelleenkään tykkää Muskatin neulomisesta, tuskinpa käytän sitä enää koskaan, ellei ole pakko, mutta tästä hameesta näyttäisi kuitenkin tulevan ihan sievä. Ja jos tuosta raskaudesta on jotain  hyvää sanottavaa, niin tämän hameen helma saattaa pystyä pysymään alhaalla jopa Oulun tuulessa.

Mukillinen paratiisia

Hurraa, vihdoinkin olen löytänyt teen, joka saattaisi saada minut uskomaan, että vihreää teetä voi juoda siksi, että se on hyvää, eikä vain terveyshihhuli-syistä. Forsman Paratiisi Sen Cha! Koska jostain syystä olen jo pitkään halunnut oppia juomaan vihreää teetä (sisäinen, torjuttu ja tukahdutettu terveyshihhuli kenties asialla, valmiina murtamaan kahleensa). Ensi postaus onkin sitten jo täynnä joogan ihanuutta (kävin siellä kuitenkin jo kerran tammikuussa) ja goji-marjoja.

Hyvän mielen mukin tarjosi yksi maailman parhaimmista pikkuveljistä. Mutta siis hei, passionia, kiiviä, ananasta, appelsiinia ja ruusun terälehtiä. Sisukkainkin murtuu tässä vaiheessa. Kun vielä lisäksi luvataan, että sisältää jotain mielihyvää tuottavaa neverheard-ainetta, vähentää stressiä ja parantaa keskittymiskykyä, niin suggestioherkän ihmisen on mahdotonta olla kokeilematta. Ja se toimii! Minusta tuntuu, etten enää pääse ylös tästä sohvalta. Keskittymiskyvystä en sitten tiedä, vaikka olen kyllä jo jonkin aikaa selaillut uusia blogeja hyvin määrätietoisella hartaudella. (Jostain kumman syystä olen eksynyt viime aikoina useisiin laihdutusblogeihin. Ehkä sillä on jotain tekemistä sen kanssa, että puikoilla oleva neule on vähän nafti ja purkaminen ei kiinnosta. Terveet lähtökohdat, ennen kaikkea.)

Sohvahalvaus voi toki johtua siitäkin, että tänään oli taas ensimmäinen työpäivä ja olin jo liiankin hyvin lomatunnelmissa. Vaikka ihan oikeasti, jos on osa- ja määräaikainen työntekijä ja silti väsynyt työpäivän jälkeen, kun on vielä juuri ollut 1,5 viikkoa lomalla, niin onko mitään käytännön mahdollisuuksia selvitä edes keski-ikään, jos onnistuu vaikka joskus saamaan oikean työpaikan? En tiiä. Pitää varmaan ottaa lisää teetä, niin unohtuu tämmöiset ajatukset.

Olen myös jälleen kerran mennyt massan mukana ja tehnyt kirjallisuushankintoja. Sain synttärilahjaksi lahjakortin Lumoavaan lankaan ja koska en tule juuri koskaan ostaneeksi neulekirjoja omilla rahoillani (niin, en ole oikeastaan ikinä tehnyt niin, kun tarkemmin ajattelen), niin nyt tuntui oikealta hetkeltä hankkia oma Coastal Knits.

Tykkään näiden neuleiden luonnonläheisyydestä (noniin, hippi pilkahtaa jälleen) ja yleensäkin kirjassa yhdistyvät karuus ja kauneus tavalla, joka puhuttelee suomalaista maalaistyttösieluani. Rocky Coast Cardigan on ainakin suunnitelmissa sitten jossain vaiheessa.

Nyt voisi alkaa miettiä, vieläkö jaksaisi tehdä tänään jotain. Voisi aloittaa pienin askelin, ensin vaikka vasen jalka varovasti sohvalta lattiaan ja seuraavaa siirtoa harkitsemaan. Jos vaikka jääkaapille edes. Oon lukenut niin montaa laihdutusblogia, että varmasti ainakin pari kiloa on jo lähtenyt silkan ajatuksen voimasta. Ja vihreä teehän auttaa kuulemma rasvanpoltossakin.

 

Pakolliset lomadiat

Työpaikan kahvipöydässä viime perjantaina yritettiin tottakai kilpaa tehdä kaikki muut kateellisiksi hienoilla lomamatkasuunnitelmilla. Yksi oli jo lähtenyt Alpeille, toinen oli lähdössä Kanadaan ja kolmas Espanjaan. Mutta potin korjasi tottakai oma riemulomani Kainuun kesyttömiin korpimaisemiin. Se ainoa reissu, johon sattui olemaan varaa. Ainakin melkein.

Olen aina ollut erittäin huono ottamaan valokuvia (monellakin tapaa…), olipa kyseessä tärkeä tai vähemmän tärkeä tilanne. En yleensä vaan jaksa, mutta tällä kertaa yllätin itseni ja otin jopa kameran mukaan. Muodikkaana ja aikaani seuraavana ihmisenä olen toki huomannut erilaisten lifestyle-blogien suosion kasvun ja tunnen syvästi vastuuta niistä kahdesta lukijastani, jotka miettivät tottakai joka päivä, mitä elämääni mahtaa kuulua. Muodin orjuus siis suorastaan pakottaa minutkin jakamaan kuvia kahvikupeista, kissoista ja muistakin asioista, joista olen lomani aikana nauttinut.

Oho, heti ekana leivos. Tottakai. Kajaanissa ei yksinkertaisesti voi käydä syömättä kermasarvea Pekka Heikkisen leipomossa. Ei voi. Se on mahdotonta. Jos olet joskus käynyt Kajaanissa syömättä tällaista, se on luultavasti vain kummallista unta. Tai sitten et tunne omaa parastasi ja korjaat asian heti seuraavalla kerralla. Ohessa myös palanen poropiirakkaa. Ei nyt muuten tietenkään, mutta äiti pakotti maistamaan, julmuri.

Kaikkien pullakahvien lomassa on hyvä jälleen kerran harrastaa hieman itsepetosta, eli syödä pähkinöitä ja juoda yrttijuomia ja kuvitella elävänsä terveellisesti. Ohessa voi käydä terapeuttisia keskusteluja päivästä riippuen enemmän tai vähemmän kiroilevan tädin kanssa ja kun vielä kävelee kotiin tunnin verran, olo onkin sopivasti puhdistunut seuraavaa pullahyökkäystä varten. Jeesjees.

Monituntiset aamukahvit, kaneli-kardemummakahvia tonttumukista ja aivan kuin olisi joulu jälleen! Ja jalkojen lämmikkeeksi tästä tämmöiset turkissäärystimet:

Ihan vain selvyyden vuoksi kerrottakoon, että hiihtänyt en ole metriäkään tällä lomalla. Enkä ylipäänsä vuosiin. Sen sijaan kävelin kyllä moottorikelkkareittejä pitkin ympäri metsiä. Se ei edes tuntunut lenkkeilyltä tai minkään sortin pakkourheilulta, mikä oli mukavaa.

Tämä on ehkä maailman paras paikka.

Lopuksi vielä todiste siitä, että käsityö oli mukana, joskin pääosan kuvassa varastaa sen viereen pesiytynyt karvamöllykkä.

Nyt olisi sitten vielä muutama lomapäivä täällä Oulussa tuhlattavaksi. Olo alkaakin jo olla sopivan lihonut ja pöhnäinen, mikä toki on taas kerran vain merkki hyvin käytetystä ajasta. Hyvä minä.

Loma-ajan hyötykäyttöä

Hiihtoloma! Tuo loistava aika tehdä kaikenlaisia villejä jännittävyyksiä. Suunnitelmahan oli selvillä jo ennen lomaa: lenkkeilyä joka päivä, opintojen saattamista ajan tasalle ja terveellistä, puhdistavaa ruokaa, kuten vaikka joku kiva mehupaasto, kun kerrankin on aikaa. Villejä pileitä ystävien kanssa ja semmoinen nuorekas unirytmin kääntämistemppukin voisi olla myös paikallaan. Mutta elämässä on valitettavasti hyväksyttävä, että aina ei mene niinkuin suunnittelee. Yllämainittujen sijasta olen käyttänyt aikani pitkälti leivoskahveihin, maailman parhaisiin fetahampurilaisiin, punaviiniin, sohvalla makaamiseen läskikissa turkispeittona sekä, sokerina pohjalla, tietokoneen valokuvakansioiden järjestämiseen. Kumma kyllä en osaa olla kauhean pettynyt itseeni.

Nyt voisi sitten olla sopiva aika myös kokeilla, miten uutta blogia kirjoitetaan. Käsitöideni seuraajille olisi tarjolla oikein kunnon tadaa-maratonpläjäys. Alkuvuosi on nimittäin kulunut mukavasti ailahtelun ja impulsiivisuuden merkeissä. Ensin meni melkein pari kuukautta, etteivät neuleet kiinnostaneet yhtään, ollenkaan, pätkääkään. Mietin jo huolestuneena, mitä kaikille ihanille langoilleni tapahtuu nyt, kun en ilmeisesti aio enää ikinä koskea puikkoihin. Ja sitten eräänä päivänä päästä kuului iso naps ja parin viikon sisällä puoli lankalaatikkoa oli muuttunut neuleiksi. PÄÄTELLYIKSI neuleiksi. Siis aivan valmiiksi, käytettävissä oleviksi, ei siis semmoisiksi, jotka olisivat ihan kohta valmiita, kunhan vaan jaksaisin sitä ja tätä.

Kaiken tämä lisäksi olen pitkästä aikaa innostunut käyttämään Ravelrya. Tili siellä on lojunut varmaan vuosia, mutta nyt tuntuu, kuin saattaisin jopa oikeasti kiinnostua asiasta. Joku ilkeämielinen voisi väittää tämän tapahtuneen kumman sopivasti samana päivänä, kun kuulin, että Ravelryn Oulu-ryhmässä suunnitellaan pubineulontaa. Uskokoon ken haluaa.

Mutta sitten sitä tadaata. Edetkäämme valmistumisjärjestyksessä, tai ainakin hatarien muistikuvieni varassa.

Näitä päätin kutsua vaahtokarkkisäärystimiksi. Minulla sattui olemaan joitakin keriä Rose mohairia, joille ei ollut muuta käyttöä ja jostain syystä säärystimet tuntuivat hyvältä idealta. Ennakkoaavistuksia kenties, sillä vielä paremmalta idealta ne tuntuivat viikon päästä, kun tein taloyhtiön lumitöitä ja upposin useita kertoja polvia myöten hankeen. Hahaa!

Seuraava neroaivoitukseni tuli, kun kaivelin lankalaatikkoa ja löysin pohjalta Vilnasta vuosia sitten ostamaani Soft Kidiä, unelmanpehmeää, lähes hahtuvaista mohairia, joka kuitenkin yksinään on vähän liian ohutta mihinkään järkevään. Ne ovatkin olleet lähinnä silittelykeriä, kunnes päätin kokeilla, mitä tapahtuu, kun ne yhdistää Silkbloom Finoon. Kaksi täydellisen ihanaa, pehmeää lankaa yhdessä muodostivat uuden lempimyssyni. Silkbloom antaa kaunista kiiltoa, Soft Kid taas söpöä pörröisyyttä. Joko tihkuu siirappia näytöltä?

Ooo, sitä voisi vain rutistella ja silitellä ja paijailla.

Välillä täytyy ihmisen myös kehittää itseään. Tai ei kai pakko ole, mutta se on joskus ihan kivaa, se oppimisprosessi katsokaas. Yllä näette nyt ensimmäiset sukkani, jotka on neulottu aloittaen kärjestä. Halusin kokeilla kärjestä aloitettavaa sukkaa siksi, että kuvittelin siten välttäväni miljoonittain jämälankakeriä. No hitot, en millään jaksanut tehdä niin pitkiä varsia, kuin langasta olisi riittänyt. Mutta hauska kokemus tämä silti oli. Olen ikäni tehnyt sukat varresta ja välillä tämä tuntui vain niin mahdottomalta ja väärältä, mutta niin vain sukat syntyivät kuitenkin.

Lanka on Fabelia, juuri sitä sävyä, joka saa ajattelemaan auringonlaskuja mökillä heinäkuussa, mansikkamargaritoja torinrannassa, etelänlomia ja kesämekkoja. Kärkialoituksessa on paljon hyviä puolia, minulla ei ole koskaan ollut näin jalkaan sopivia sukkia. Aloituksen katsoin jostain Novita-lehdestä, missä ohjeistettiin Magic Cast On-tekniikkaa ja loput ohjeet löytyivät Ullan sivuilta.

Lopuksi näytettäköön vielä yksi salaperäismytty. Mitähän tästä mahtaisi olla tulossa liotuksen ja pingotuksen jälkeen?

Ainiin, olihan täällä vielä tämä turkisrukkasmateriaali. Maailman ihanin kasa karvaa ja kynsiä.

Nyt ois aamukahvit litkitty, siihen meni kunnioitettavat kaksi tuntia. Seuraavaksi ohjelmassa sohva, lomaneule ja mielikuvia ulkoilusta ja reippailusta.