Syksyn värit

Lienee turha mainita, että aikaa on vierähtänyt (mutta kas, mainitsinpa sitten kuitenkin). Tässä vaiheessa taaksepäin katsellessa tuntuu hieman, että taisin käväistä äärirajoillani, tai ainakin hyvin lähellä. Enpä voi sanoa, että haluaisin sinne takaisin enää koskaan.

Neulominen ei toki ole kokonaan jäänyt, mutta blogin kirjoittaminen on ollut liian helppoa tipauttaa pois silloin, kun kaikki väsyttää. Eikä ehkä kirjoittaminen niinkään, mutta valokuvaamisen järjestäminen on jotenkin osoittautunut ylitsepääsemättömän vaivalloiseksi, henkisesti siis. Tänään kuitenkin tuntui siltä, etten ole ihan vielä halukas heittämään pyyhettä kehään koko blogin kanssa, joten tein sen, mihin voimavarat riittivät ja nakkasin kaikki keskeneräiset neuleeni kasaksi sohvalle ja otin kuvan. Voila!

IMG_2109

Nyt kun olen itse kaivannut rauhoittumista ja vetäytymistä, huomaan että myös värivalintani heijastavat näitä mielentiloja. Tunnen voimakasta vetoa rauhallisiin, syviin, tummahkoihin ja jollain tavalla maanläheisiin väreihin. Mieleni on jo ruskassa, pimeissä syysilloissa ja kynttilänvalossa, vaikka vihreitä ja lämpimiä päiviä on vielä kummasti riittänytkin. Kun kesä alkoi kolkutella, olin koulussa viimeinen, joka riisui villatakin ja nyt olen ensimmäinen, joka sen on ylleen kiskonut. Ja siitä takista enemmän toiste, sillä se ansaitsee oman postauksen ja kunnolliset kuvat. Koeneuloin kesän aikana Raikun suunnitteleman takin, Hearts&Minds Cardiganin, ja siitä tuli välittömästi viileiden kesäiltojen ja kylmien syystuulien lempparitakkini ja monikäyttöinen luottoneule.

Ja onhan tuossa kuvassa yksi valmiskin juttu, nimittäin superhieno tyynynpäälliseni. Vanhasta sohvastamme repesi päälliskangas ja kuin tilauksesta kaverini sattui tuolloin muuttamaan yhteen miehensä kanssa ja kaupitteli sohvansa meille. Vanhasta sohvasta jäi yli pari käyttökelpoista tyynyä, jotka eivät värinsä puolesta käyneet mihinkään, mutta olisi ollut sääli heittää roskikseen. Joten ostin vyyhdin Vironvillaa, virkkasin kiinteitä silmukoita pötköön ja tungin tyynyt sisään. Väri viehätti heti, jostain syystä siitä tulee mieleen mummola. Ja nyt se sopii hienosti yhteen sisustuselementtinä toimivan neulekasani kanssa.

Tässäpä tätä comebackia taas vähäksi aikaa, katsotaan josko syksy lähtisi tästä taas käyntiin. Ja joko viimeinkin kehittyisin ihmisenä ja oppisin sanomaan maailman vaikeimman sanan: ei.

 

Pari takkia

Ihmisen tehokkuudella täytyy ilmeisesti olla jonkinlainen tasapainotila. Kun häärää päivät koulussa, illat ja viikonloput töissä ja pistää päälle yhden kuoron ja yhden bändin, niin jotenkin kummasti kaikki kotona vietetty aika vierähtää lähinnä sohvalla vaaka-asennossa, käsitöitä vain kaipaavasti silmäillen. Viime viikolla neuloin ehkä yhteensä 10 riviä yhtä hihaa ja siinä kaikki. Mutta ehkä tämä tästä muuttuu, sillä mies lähtee viikon päästä työkomennukselle nahkahousujen, bratwurstin ja haitaripolkan maahan ja joidenkin kavereideni sanojen mukaan ”mulla on sitten niin paljon sitä vapaa-aikaa”. Kuiva naurahdus tähän kohtaan.

Valmiita töitä on kuitenkin syntynyt joskus hamassa menneisyydessä ja niistä on otettu kuvatkin sopivasti helmikuun helmenharmaassa valossa, ennen kuin aurinko päätti tulla takaisin, mutta ei tässä nyt jaksa uusiakaan otattaa. Valokuvauksenkin kanssa pitänee kohta alkaa piinata kavereita.

Olin pitkään katsellut Zoraa sillä silmällä, mutta jostain syystä ajattelin, etten kuitenkaan neuloisi sellaista. Jotenkin minua kiusasi sellainen harhakuvitelma, ettei tämä malli oikein istuisi minun päälleni. Lankakaupassa työskentelyssä oli kuitenkin se etu tai vika (kummin vaan asian haluaa nähdä), että lankaa ja ideoita oli sattumoisin ympärillä aika paljon ja lankoihin pääsi käsiksi jo ennen kuin ne olivat hyllyssä. Eräässä tilauksessa saapuikin marjapuuronväristä Dropsin Alpacaa, joka oli rakkautta ensi silmäyksellä ja päätin, että kokeillaan sitä Zoraa kuitenkin, kun on niin oikea värikin.

IMG_2079

Zora Cardigan, Drops Alpaca, 3,5-puikot

Mikäli olen niin kielinero kuin kuvittelen, sanotaan ohjeessa, että neuleen on tarkoitus olla hieman väljä. Koska en kuitenkaan halunnut liian isoa, tein tyypillisesti kompromissiratkaisun, jota en testannut millään mittauksilla tai mallitilkuilla, mutta ryyditin suurilla toiveilla. Neuloin s-koon hieman ohjetta suuremmilla puikoilla. Ja siitä tuli täydellinen.

IMG_2082

Malli on kaunis ja tätä on todella helppo pitää. En ihmettelisi, vaikka joskus innostuisin neulomaan toisen kappaleen näitäkin, jossain kaukaisessa tulevaisuudessa ainakin.

IMG_2083

Ja sitten vielä yksi, joka ei sen isompia esittelyjä kaipaa, vihdoin viimein se toinen Rocky Coast Cardigan, tällä kertaa Dropsin Liman sävyssä kanerva:

IMG_2086

Tämä on pikkuisen lyhyempi ja ryhdikkäämpi kuin se ensimmäiseni, mikä ei sinänsä haittaa. Mitä tästä nyt enää sanoisi. Varmaan lähinnä, että Rocky Coastit taitavat riittää minulle vähäksi aikaa.

IMG_2089

Lima taas ei. Tilasin itselleni Böökistä uutuusväriä, rubiininpunaista ja siitä pitäisi vääntää tässä joskus Burrard. Prosessineulojalla oli taas niin ihana takki, että ei voi kestää.

Maisteripaniikki

Varmaan useimmille käsityöharrastajille on tuttu se tilanne, kun haluaa tehdä lahjat rakkaille ihmisille omin pikku kätösin. Usein kuulee myös sitä, että aikarajan lähestyessä iskee paniikkineulonta, kun ei saa asioita ajallaan valmiiksi. Ja tällä kertaa tosiaan näytti siltä, ettei minulle kävisi niin. Se oli niin lähellä.

Ystävä ilmoitti valmistumisestaan ja juhliensa ajankohdasta syksyllä hyvissä ajoin. Juhlat olisivat joulukuun loppupuolella. No mikäpäs siinä, eikun lankoja ostamaan ja helppo pikku Annis-huivi puikoille. Käytin vielä oikein huolella aikaa värin valintaan, että sain täydellisen. Ja mikäs se on joululomalla neuloskellessa, aikaa on vaikka muille jakaa. Ja lahja todella oli valmis jopa viikkoa ennen juhlia. Täydellistä.

Sittenpä tuli tapaninpäivä ja mentiin perinteisesti syömään tämän ystävän ja hänen kaksoissiskonsa kanssa, joka myös on vanha tuttu rakas ystävä. Sitten kävi ilmi, että myös kaksonen numero 2 on valmistunut vastikään. Käytiin osapuilleen seuraava keskustelu:

Minä: ”Ai siis sinäkin olet nyt valmistunut? Onnea vaan! Enpäs tiennytkään.”

Kaksonen 2: ”Niin, meillähän on nyt sitten lauantaina ne yhteisjuhlat.”

Minä: ”—!”

Kolme päivää aikaa. Mielessä raksuttaa hurjasti. Mielikuvitus loihtii vaihtoehtoja eteeni ja toteaa, että onhan se nyt ihan kökköä viedä toiselle itsetehty huivi ja toiselle suklaalevy ja suihkugeelipakkaus. Ei auta. Täytyy edes yrittää, joten eikun langan ostoon ja puikot soimaan. Helkkari. Ja päivää ennen h-hetkeä matolla tosiaan kuivuvat seuraavat lahjat:

2012-12-29-439

Annis x2

Violetti: Silkbloom Extra Fino

Punainen: En muista, se ensimmäinen vastaantullut oikean värinen ja vahvuinen lanka, joka ei ole jotain akryylimössöä, vaan täyttä villaa.

Puikot 5

Fiilis: Voittajana taistelukentällä

Parastahan tietysti oli sitten juhlissa nähdä maistereiden ilahtuneet ja innostuneet ilmeet, että eipä se väkerrys hukkaan mennyt. Lisäksi sain tietää, että maailmassa on ainakin yksi mies, jonka mielestä käsitöitä tekevät naiset ovat tosi kuumia. Iloitkaamme tästäkin.

2012-12-29-440

Taas kerran tuli tietysti vannottua, että seuraavalla kerralla ostan ihan kaikille ne suklaalevyt ja suihkugeelipakkaukset, mutta eiköhän tässä kaikki jo tiedä, kuinkas sitten käykään, kun seuraavat juhlat ovat ovella.

 

 

Alpakan halaus

Pitkä syvä hiljaisuus ei kenties ole mikään uusi asia blogissani. Tällä kertaa puolustaudun sillä, että vuoden alku on kiireellisyydellään yllättänyt minutkin, lähinnä työrintamalla. Se, että minulla koulussa oli alkuvuodesta paljon kokeita ja palautettavia tehtäviä saattoi toki lukea kalenterissani jo pitkään ja fiksumpana ihmisenä olisin ehkä hoitanut asioita alta pois jo ennen joulua, mutta kas kun ei huvittanut. Töissä taas Lumoavan langan loppuunmyyntikiireet aiheuttivat aikamoista hulinaa parille ensimmäiselle viikolle ja sitten kun olisi helpottanut, menin saamaan uuden työpaikan hetiperään, perhana. Vapaa-aika uhrautui hetkessä rahan alttarille, kun vanha ystäväni moppi kutsui minut jälleen luokseen ja lankakauppahommien loputtua tienaan voita leivälle kuuraamalla akateemisia vessanpyttyjä. Mikäpäs siinä, ihan mukavaa hommaa, mutta kun ei ole ikinä kotona, niin jännästi ei tule ikinä kuvattua neuleita ja blogattua niitä. Nyt sain kuitenkin vapaan viikonlopun ja pakotin kuvaajan hommiin, niin olis taas vähäksi aikaa esiteltävää.

Aloitetaan vaikka puserosta, joka on ollut valmis jo monta kuukautta, vaihteeksi. Tein tämän jo syksyllä työharjoitteluni aikana, mutta ehkä mielessäni siinsi jo tuleva synttäripäiväni, joka siis oli tällä viikolla ja jota käytiin eilen juhlistamassa. Näin vanhetessa tekee nimittäin ehkä joskus mieli palata juurilleen ja muistan, että teininä minulla oli kova fiksaatio oikein isoihin neulepuseroihin, joissa oli jättimäiset kaulukset. Sen kunniaksi siis:

IMG_2071

Cacao by Drops Design, hieman chilillä maustettuna

lanka: Drops Nepal

puikot 5 ja 6

Pusero neulotaan alhaalta ylöspäin, mennessä liitetään mukaan raglanhihat ja lopulta kaulusta neulottaessa koko hoito roikkuu puikoilla. Vähän meinasi olla raskasta ja tukalaa loppuvaiheessa, mutta kaipa se kannatti. Puserossa olo on kuin kelluisi pehmeässä, lämpimässä villameressä ja harvemmin edes tulee niin kylmiä kelejä, että näin paksu paita olisi tarpeen. Aluksi yritin neuloa kuviota vain etupuolelle, mutta takaosa jäi lörpöttämään rumasti ja olisi pitänyt tehdä enemmän kavennuksia ja laskelmia, joten neuloin homman uudestaan molemminpuolisella kuviolla.

IMG_2078

Vähän näkyy naamasta ne eilisiltaiset samppanjat kyllä. Tai sitten kalpeanaamani vaan hukkuu hankeen kaikessa tässä valkoisuudessa.

Nyt kun on innostuttu, niin paksulla palmikkolinjalla saatetaan jatkaakin. Olen aloittanut MariMuinoskokeiluni kevyesti Maija-paidasta ja koska sain jouluna lahjaksi Kaikki lähti lapasesta-kirjan, on ikioma Esterikin alkanut kypsytellä ajatusta mielessäni. On sitten taas sopivasti kesäksi iso kasa villapaitoja.

 

Kolme yötä jouluun on…

Mikä on muuten yksi eniten inhoamiani joululauluja, by the way, niin kuin kaikki semmoiset, missä lapset laulavat tekopyhästi hartaudesta. Kenties sellainen herättää harmillisia muistoja omasta lapsuuspersoonallisuudestani… Mutta joo. Unettoman ja työntäyteisen viikon loppupuolella pää tuntuu edelleen käyvän vähän ylikierroksilla, vaikka pitäisi alkaa tajuta olevansa joululomalla. Joskus olen kuullut, että tarpeeksi kova väsymys vastaa humalatilaa ja tämänaamuisesta päänsärystä päätellen siitä voi tulla myös krapulaan. Tänään olen kuitenkin käyttänyt ylikierroksiani hyväksi siivouksen ja paketoinnin merkeissä ja yksi kappale piparkakkutaikinoitakin pitäisi pistää tänään alulle.

Jospa se joulu tästä käynnistyisi, jollei muulla niin materialla. Ehdin jo lahjoa itse itseäni ja minua on lahjonut jo muutama muukin ihminen.

IMG_2061

Huovutetut tohvelit, tällä kertaa jouluksi eikä pääsiäiseksi

Drops Eskimo

puikot 6

Fiilis: Hei tonttu-ukot hyppikää

IMG_2063

Pakkasilla huomaa aina, miten älyttömästi tässä asunnossa vetää. Mikä on sinänsä hassua, sillä ilma täällä ei silti vaihdu eikä kierrä millään. Takaoven edessä istuskellessa huomaa joskus, etteivät ohuet villasukat enää riitä. Kotitossut syntyivät siis, kauniin joulunpunaisessa värissä.

IMG_2056

Pallotkin ovat löytäneet paikoilleen. Riippuvia koristeita on nyt vähän joka puolella. En ole yleensä vaivautunut juuri koristelemaan asuntoamme jouluksi, sillä joulu vietetään kuitenkin jossain ihan muualla, mutta tänä vuonna olen ostanut jouluvalojakin. Tonttukoristeita ei sentään vielä näy… Paitsi että mullahan muuten ois yksi semmoinen, pitäisköhän se kaivella esiin…

Ja sitten on tietysti käynnissä hirveä pähkäys siitä, mikä neule lähtee mukaan joulureissuun. Nyt kun onnistuin saamaan käsiini pienen nöttösen valkoista Fabelia, niin ajattelin, että voisin hiipiä Mysteerin rippeille, vähän niin kuin se kaikissa nuoruuden aikaisissa mysteerikirjasarjoissa oleva tyhmä poliisi, joka ehtii paikalle vasta kun joukko fiksumpia teini-ikäisiä on jo paljastanut kaiken. Sinänsä minulta uhkarohkea veto lähteä kokeilemaan kirjoneuletta aikana, jonka pitäisi olla rentouttavaa ja laiskanpulskeaa, mutta ehkä pakkaan mukaan jonkun ainaoikeaa-hätävarankin…

IMG_2064

Mikäli en saa aikaiseksi päivittää blogia enää ennen juhlallisuuksia, niin ihania ja rauhallisia pyhiä kaikille, syökää sitä, mikä ikinä tekeekin teidät iloisiksi jouluisin, hössöttäkää niin paljon kuin tykkäätte tai olkaa hössöttämättä ja viettäkää juuri sellainen joulu, kuin hyvältä tuntuu!

IMG_2060

Joulukauden aloitusta…

Hurahdus. Yllättävästä luonteestaan huolimatta se voi myös hiipiä hiljaa selän taakse ja joskus sen huomaa vasta ollessaan korviaan myöten, no, esimerkiksi vaikka joulupalloissa. Eteneminen on vaivihkaista ja diagnoosi tulee joskus surullisen myöhässä.

Esimerkiksi näin:

Vaihe 1. ”Neulotut joulupallot? No kaikkea sitä pitääkin olla. Ehkä joku joskus jossain, mutta en varmasti ainakaan minä koskaan ikinä missään. Kummia muhkuroitakin joka puolella. Njäh.”

Vaihe 2. Vuoden päästä. Lankakaupan sohvalla asemoituna siten, että aina katsetta nostaessa silmiin osuvat punaisena ja vihreänä kivasti kiiltävät Cotton Viscose-kerät. ”Hei noista tulisi ihania joulujuttuja. Mitähän ne vaan olisi… Jotain koristeita ehkä… Hei! Joulupalloja! Joo, sehän on mahtava idea.”

Vaihe 3. ”Mutta mitään kuvioita en ainakaan tee. En ainakaan tästä Arnen ja Carloksen kirjasta. Enhän mää ees osaa kirjoneuletta. Sitäpaitsi ei täällä ole mitään kivoja kuvioitakaan. Yhtään. Kokeilenpa itse jotain…”

IMG_2045

Vaihe 4. ”Joo, nää on kivoja, mutta käy vähän tylsäksi. Jos vaikka raitoja?”

IMG_2048

Vaihe 5. ”No on kyllä aika rumia. Mitähän sitten keksis… Lumihiutaleet ois kyllä kivoja. Tässä Arnen ja Carloksen kirjassahan näitä kyllä olis… Joo, täähän onkin ihana kuvio! Ja jos tekee punaisen, niin pitää tehdä vihreäkin. Ja oikeastaan se violettikin vois olla jouluinen, pitääpä käydä kaupalla taas.”

IMG_2050

Vaihe 6. ”Hei, miksen mää huomannut, että täällä on tämmöinen ihana kellokin? No oli kyllä aika veemäinen neuloa, mutta jos tekee punaisen, niin pitää olla vihreäkin.”

IMG_2052

Vaihe 7. ”Hei, sydämiä! Vähänkö tää Arnen ja Carloksen kirja on ihana! Ja jos tekee punaisen, niin eihän se riitä. Jos vaikka violetti…”

IMG_2053

Vaihe 8. ”Joo, mitähän sitten… Pitäisköhän laskea, montako mulla jo on…”

IMG_2055

Vaihe 9. ”AAAAAAAAARGH!”

Totuus on nyt iskenyt ja päässyt tunkeutumaan tajuntaan asti. Tein sitten 17 joulupalloa, vaikka piti kokeilla muutamaa. Lankana toimii siis Dropsin Cotton Viscose, pallot on neulottu 2,5-puikolla ja kuviot jääkide, sydän ja joulukello löytyvät siis Arnen ja Carloksen Joulupallot-kirjasta. Yhteen palloon kuluu karkeasti arvioiden kymmenisen grammaa lankaa. Nyt kun ne on sormet verillä täytetty, niin pitää alkaa kehitellä jotain kivaa sommittelua kodin jouluistamiseksi.

Se hyvä puoli tässä on, että ainakin olen ajoissa. Ehdin nauttia pallomerestäni koko joulukuun. Olisi jotenkin niin tyypillistä, että nämä olisivat valmistuneet joskus loppiaisena.

Bad hair day

Monet seuraamani blogit ovat jo siirtyneet joulutunnelmaan, mikä on mainiota. Itsekin olen neulerintamalla jo sille suunnalle rymistellyt, mutta ennenkuin täällä sinne asti päästään, laitetaas vielä yksi syksyn otos esille, niin päästään siitäkin.

En hankkinut Coastal Knits -kirjaa vain ja ainoastaan neuloakseni tonnikaupalla Rocky Coasteja, vaikka siltä saattaisi jossain määrin vaikuttaa. Kirjan ohjeista heti houkutti myös Rustling leaves beret, joka taas vaihteeksi tietysti näytti mallin päässä ihan erilaiselta, kuin omassa.

IMG_2030

Rustling leaves beret, kirjasta Coastal Knits

lanka Drops Baby merino

puikko 2,5-3

Fiilis: sievähän se toki on…

IMG_2014

Ei sillä, mallikuviohan on todella kaunis ja langan väri mitä sopivin, mutta myssyn käyttötarkoitus tässä ainakin omalla kohdalla mietityttää. Minulla on ollut tapana vihata kaikkea ylimääräistä päässäni, pipoja käytän vain jos on liian kylmää olla ilman. Tämän myssykän kanssa pitäisi opetella ihan uudenlainen asustekulttuuri, sillä se on vaan pieni ja söpö, ei oikeastaan lämmin ja Oulun talvisessa tuulessa voi olla varma, että pääsee korvistaan tämän kanssa. Tästä voisi toki tulla pelastaja niille aamuille, kun nukkuminen kiinnostaa tukanpesua enemmän ja pitäisi kuitenkin olla lähdössä ihmisten ilmoille. Siis jos opin käyttämään hattua sisällä. Oletteko koskaan nähneet, kun esimerkiksi kissalle laittaa sukat tai jouluna yrittää kuvata sen söpösti tonttulakki päässä? Sätkyt ovat vähän samanlaisia. Silmälasien hankkiminen oli vuosien uuvuttava totutteluputki. En tiedä miksi.

Mutta ihminen on sentään halutessaan muutokseen kykeneväinen otus. Ehkä minäkin vielä kasvan tähän hommaan. Tai sitten joku mielessäni satunnaisesti arpoma kaveri saa tästäkin pehmeän paketin…