Fiksuna olemisen vaikeudesta

Sanoin tässä eräänä pitkänä iltapäivänä töissä myyntipäällikölle, että jos ei voi kilpailla isompien starojen kanssa, niin pitää erottua omalla jutullaan (olen selvästi kaiken muun lisäksi myös markkinointinero). Henkilökohtaisessa elämässäni koen tämän usein ollessani kameran edessä. En ole oikein koskaan ollut mielestäni niitä mystisiä ihmisiä, joita kamerat vaan rakastavat ja jotka tuntuvat näyttävän hyvältä kuvassa kuin kuvassa. Joillakin myös poseeraus sujuu luonnostaan ja luontevasti.

Minulle taas tuntuu käyvän aina näin:

Ei nyt sillä, etteikö ihan hyviäkin kuvia aina joukkoon onnistuisi osumaan, mutta nähdäkseni asioilla on aina jossain välissä taipumus hakeutua luonnolliseen muotoonsa kaikesta yrityksestä huolimatta ja entropia kasvaa minkä ehtii.

Kiitän siis serkkuani niin kuvista kuin kärsivällisyydestä, sekä tässä nimenomaisessa tapauksessa vieläpä neuleohjeen mainiosta suunnittelutyöstä! ❤

Tämä on nimittäin edelleen yksi suosikkimalleistani, yksinkertaisen kaunis, istuva ja välillä jopa imarteleva, jos osaa itse olla ihmisiksi.

Hearts&Minds Cardigan

Lankana Drops Lima, väreissä kirsikka ja rubiini

Kauan sitten pääsin osalliseksi tämän neuleohjeen synnystä koeneulomalla ohjeen läpi. Tuolloin minulla oli joku kummallinen päähänpisto, ettei kaiken tarvitse aina olla pinkkiä. Kuten ylemmistä kuvista näkyy, asiat hakivat toki jälleen luonnollisen muotonsa myöhemmin ja tein toisen samanmoisen. Violetin takin kuvista on kenties myös nähtävissä, että niiden ottamisesta on jo jonkin aikaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Erityisesti tykkään hihoista, varsinkin nyt syksyn alkaessa, kun ratti on aamuisin kylmä, muttei oikein vielä tajua, että pitäisi jotain hanskoja käyttää. Jos tekisin vielä joskus tällaisen, niin saattaisin ehkä koittaa modata tähän taskut. Ne ois välillä tosi kivat.

On se kuulkaa omalla tavallaan ihanaa, kun ilma viilenee ja saa taas kääriytyä villaan. Lämmöistä on nyt nautittu ja kärsitty tarpeekseen ja muutaman kuukauden olen taas ollut mielessäni lahjoittamassa pois kaikki neuletarvikkeeni, koska en varmaan enää koskaan jaksa mitään tehdä, mutta yllättäen ilmojen viiletessä pari uutta alkua on jo tapahtunut.

Ja vanhojakin on melko paljon esiteltäväksi asti, tässä vielä tämän kerran teemaan sopiva kurkkaus seuraavaan:

 

Ihanaa syksyn alkua!

Yleisön pyynnöstä

En tullut koskaan hävittääkseni tätä blogipohjaa, vaikka monta kertaa olenkin ollut varma, etten koskaan enää tätä hommaa jatka. Vastikään kuitenkin kuulin, että on olemassa ainakin kaksi, ellei jopa kolmekin ihmistä, joita harmittaa, etten ole enää kirjoittanut blogia. Siis ihan oikeasti silleen harmittanut, että se on pitänyt ihan julkisesti tunnustaa jollekin. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä muistin vielä käyttäjätunnukseni ja salasananikin.

Yleisölleen taiteilija elää, joten pakko uhrautua. Ei voi mitään. Sitäpaitsi tympii ihan kauheasti kaikki ne hienot neuleet, joilla ei ole pystynyt leuhkimaan kuin satunnaisille kollegoille. Ja niitä neuleita on saattanut jokunen tässä hiljaisten vuosien aikana kertyä, joten aviomies joutunee pitkästä aikaa pyytämättä ja yllätyksenä jälleen toimimaan hovikuvaajan virassa tässä jonain kauniina päivänä.

Tosin se ei ole vielä koskaan ennen joutunut hovikuvaajaksi aviomiehenä, joten tämähän on uusi haaste.

Pistän alkuun teaseriksi vähänkö törkeän huonon kuvan viimeisimmästä voitostani ristipistotöiden maailmassa, ”Dreaming of Tuscany”, joka on aloitettu ehkä niihin aikoihin kun lakkasin kirjoittamasta blogia ja joka sitten kuitenkin lopulta vastoin kaikkia odotuksiani valmistuikin tänä kesänä. Tämä löysi tiensä työpöydälleni (pyhäkköön, jossa aiempien ennusteideni mukaan pyörittelen nykyään papereita toisten ihmisten kiusaksi), joten nyt voin useita kertoja päivässä vaipua transsiin tietokoneeni ääressä ja toivoa, että olisin jossain ihan muualla, missä tietenkin olisi viiniä. Ovelimmat voivat myös keksiä oman pikku modaukseni viinipullon vuosiluvussa, tai olisivat voineet, ellen olisi sitä jo paljastanut.

20180827_141801[1]

Kuulemisiin!

Syksyn värit

Lienee turha mainita, että aikaa on vierähtänyt (mutta kas, mainitsinpa sitten kuitenkin). Tässä vaiheessa taaksepäin katsellessa tuntuu hieman, että taisin käväistä äärirajoillani, tai ainakin hyvin lähellä. Enpä voi sanoa, että haluaisin sinne takaisin enää koskaan.

Neulominen ei toki ole kokonaan jäänyt, mutta blogin kirjoittaminen on ollut liian helppoa tipauttaa pois silloin, kun kaikki väsyttää. Eikä ehkä kirjoittaminen niinkään, mutta valokuvaamisen järjestäminen on jotenkin osoittautunut ylitsepääsemättömän vaivalloiseksi, henkisesti siis. Tänään kuitenkin tuntui siltä, etten ole ihan vielä halukas heittämään pyyhettä kehään koko blogin kanssa, joten tein sen, mihin voimavarat riittivät ja nakkasin kaikki keskeneräiset neuleeni kasaksi sohvalle ja otin kuvan. Voila!

IMG_2109

Nyt kun olen itse kaivannut rauhoittumista ja vetäytymistä, huomaan että myös värivalintani heijastavat näitä mielentiloja. Tunnen voimakasta vetoa rauhallisiin, syviin, tummahkoihin ja jollain tavalla maanläheisiin väreihin. Mieleni on jo ruskassa, pimeissä syysilloissa ja kynttilänvalossa, vaikka vihreitä ja lämpimiä päiviä on vielä kummasti riittänytkin. Kun kesä alkoi kolkutella, olin koulussa viimeinen, joka riisui villatakin ja nyt olen ensimmäinen, joka sen on ylleen kiskonut. Ja siitä takista enemmän toiste, sillä se ansaitsee oman postauksen ja kunnolliset kuvat. Koeneuloin kesän aikana Raikun suunnitteleman takin, Hearts&Minds Cardiganin, ja siitä tuli välittömästi viileiden kesäiltojen ja kylmien syystuulien lempparitakkini ja monikäyttöinen luottoneule.

Ja onhan tuossa kuvassa yksi valmiskin juttu, nimittäin superhieno tyynynpäälliseni. Vanhasta sohvastamme repesi päälliskangas ja kuin tilauksesta kaverini sattui tuolloin muuttamaan yhteen miehensä kanssa ja kaupitteli sohvansa meille. Vanhasta sohvasta jäi yli pari käyttökelpoista tyynyä, jotka eivät värinsä puolesta käyneet mihinkään, mutta olisi ollut sääli heittää roskikseen. Joten ostin vyyhdin Vironvillaa, virkkasin kiinteitä silmukoita pötköön ja tungin tyynyt sisään. Väri viehätti heti, jostain syystä siitä tulee mieleen mummola. Ja nyt se sopii hienosti yhteen sisustuselementtinä toimivan neulekasani kanssa.

Tässäpä tätä comebackia taas vähäksi aikaa, katsotaan josko syksy lähtisi tästä taas käyntiin. Ja joko viimeinkin kehittyisin ihmisenä ja oppisin sanomaan maailman vaikeimman sanan: ei.

 

Pari takkia

Ihmisen tehokkuudella täytyy ilmeisesti olla jonkinlainen tasapainotila. Kun häärää päivät koulussa, illat ja viikonloput töissä ja pistää päälle yhden kuoron ja yhden bändin, niin jotenkin kummasti kaikki kotona vietetty aika vierähtää lähinnä sohvalla vaaka-asennossa, käsitöitä vain kaipaavasti silmäillen. Viime viikolla neuloin ehkä yhteensä 10 riviä yhtä hihaa ja siinä kaikki. Mutta ehkä tämä tästä muuttuu, sillä mies lähtee viikon päästä työkomennukselle nahkahousujen, bratwurstin ja haitaripolkan maahan ja joidenkin kavereideni sanojen mukaan ”mulla on sitten niin paljon sitä vapaa-aikaa”. Kuiva naurahdus tähän kohtaan.

Valmiita töitä on kuitenkin syntynyt joskus hamassa menneisyydessä ja niistä on otettu kuvatkin sopivasti helmikuun helmenharmaassa valossa, ennen kuin aurinko päätti tulla takaisin, mutta ei tässä nyt jaksa uusiakaan otattaa. Valokuvauksenkin kanssa pitänee kohta alkaa piinata kavereita.

Olin pitkään katsellut Zoraa sillä silmällä, mutta jostain syystä ajattelin, etten kuitenkaan neuloisi sellaista. Jotenkin minua kiusasi sellainen harhakuvitelma, ettei tämä malli oikein istuisi minun päälleni. Lankakaupassa työskentelyssä oli kuitenkin se etu tai vika (kummin vaan asian haluaa nähdä), että lankaa ja ideoita oli sattumoisin ympärillä aika paljon ja lankoihin pääsi käsiksi jo ennen kuin ne olivat hyllyssä. Eräässä tilauksessa saapuikin marjapuuronväristä Dropsin Alpacaa, joka oli rakkautta ensi silmäyksellä ja päätin, että kokeillaan sitä Zoraa kuitenkin, kun on niin oikea värikin.

IMG_2079

Zora Cardigan, Drops Alpaca, 3,5-puikot

Mikäli olen niin kielinero kuin kuvittelen, sanotaan ohjeessa, että neuleen on tarkoitus olla hieman väljä. Koska en kuitenkaan halunnut liian isoa, tein tyypillisesti kompromissiratkaisun, jota en testannut millään mittauksilla tai mallitilkuilla, mutta ryyditin suurilla toiveilla. Neuloin s-koon hieman ohjetta suuremmilla puikoilla. Ja siitä tuli täydellinen.

IMG_2082

Malli on kaunis ja tätä on todella helppo pitää. En ihmettelisi, vaikka joskus innostuisin neulomaan toisen kappaleen näitäkin, jossain kaukaisessa tulevaisuudessa ainakin.

IMG_2083

Ja sitten vielä yksi, joka ei sen isompia esittelyjä kaipaa, vihdoin viimein se toinen Rocky Coast Cardigan, tällä kertaa Dropsin Liman sävyssä kanerva:

IMG_2086

Tämä on pikkuisen lyhyempi ja ryhdikkäämpi kuin se ensimmäiseni, mikä ei sinänsä haittaa. Mitä tästä nyt enää sanoisi. Varmaan lähinnä, että Rocky Coastit taitavat riittää minulle vähäksi aikaa.

IMG_2089

Lima taas ei. Tilasin itselleni Böökistä uutuusväriä, rubiininpunaista ja siitä pitäisi vääntää tässä joskus Burrard. Prosessineulojalla oli taas niin ihana takki, että ei voi kestää.

Maisteripaniikki

Varmaan useimmille käsityöharrastajille on tuttu se tilanne, kun haluaa tehdä lahjat rakkaille ihmisille omin pikku kätösin. Usein kuulee myös sitä, että aikarajan lähestyessä iskee paniikkineulonta, kun ei saa asioita ajallaan valmiiksi. Ja tällä kertaa tosiaan näytti siltä, ettei minulle kävisi niin. Se oli niin lähellä.

Ystävä ilmoitti valmistumisestaan ja juhliensa ajankohdasta syksyllä hyvissä ajoin. Juhlat olisivat joulukuun loppupuolella. No mikäpäs siinä, eikun lankoja ostamaan ja helppo pikku Annis-huivi puikoille. Käytin vielä oikein huolella aikaa värin valintaan, että sain täydellisen. Ja mikäs se on joululomalla neuloskellessa, aikaa on vaikka muille jakaa. Ja lahja todella oli valmis jopa viikkoa ennen juhlia. Täydellistä.

Sittenpä tuli tapaninpäivä ja mentiin perinteisesti syömään tämän ystävän ja hänen kaksoissiskonsa kanssa, joka myös on vanha tuttu rakas ystävä. Sitten kävi ilmi, että myös kaksonen numero 2 on valmistunut vastikään. Käytiin osapuilleen seuraava keskustelu:

Minä: ”Ai siis sinäkin olet nyt valmistunut? Onnea vaan! Enpäs tiennytkään.”

Kaksonen 2: ”Niin, meillähän on nyt sitten lauantaina ne yhteisjuhlat.”

Minä: ”—!”

Kolme päivää aikaa. Mielessä raksuttaa hurjasti. Mielikuvitus loihtii vaihtoehtoja eteeni ja toteaa, että onhan se nyt ihan kökköä viedä toiselle itsetehty huivi ja toiselle suklaalevy ja suihkugeelipakkaus. Ei auta. Täytyy edes yrittää, joten eikun langan ostoon ja puikot soimaan. Helkkari. Ja päivää ennen h-hetkeä matolla tosiaan kuivuvat seuraavat lahjat:

2012-12-29-439

Annis x2

Violetti: Silkbloom Extra Fino

Punainen: En muista, se ensimmäinen vastaantullut oikean värinen ja vahvuinen lanka, joka ei ole jotain akryylimössöä, vaan täyttä villaa.

Puikot 5

Fiilis: Voittajana taistelukentällä

Parastahan tietysti oli sitten juhlissa nähdä maistereiden ilahtuneet ja innostuneet ilmeet, että eipä se väkerrys hukkaan mennyt. Lisäksi sain tietää, että maailmassa on ainakin yksi mies, jonka mielestä käsitöitä tekevät naiset ovat tosi kuumia. Iloitkaamme tästäkin.

2012-12-29-440

Taas kerran tuli tietysti vannottua, että seuraavalla kerralla ostan ihan kaikille ne suklaalevyt ja suihkugeelipakkaukset, mutta eiköhän tässä kaikki jo tiedä, kuinkas sitten käykään, kun seuraavat juhlat ovat ovella.

 

 

Alpakan halaus

Pitkä syvä hiljaisuus ei kenties ole mikään uusi asia blogissani. Tällä kertaa puolustaudun sillä, että vuoden alku on kiireellisyydellään yllättänyt minutkin, lähinnä työrintamalla. Se, että minulla koulussa oli alkuvuodesta paljon kokeita ja palautettavia tehtäviä saattoi toki lukea kalenterissani jo pitkään ja fiksumpana ihmisenä olisin ehkä hoitanut asioita alta pois jo ennen joulua, mutta kas kun ei huvittanut. Töissä taas Lumoavan langan loppuunmyyntikiireet aiheuttivat aikamoista hulinaa parille ensimmäiselle viikolle ja sitten kun olisi helpottanut, menin saamaan uuden työpaikan hetiperään, perhana. Vapaa-aika uhrautui hetkessä rahan alttarille, kun vanha ystäväni moppi kutsui minut jälleen luokseen ja lankakauppahommien loputtua tienaan voita leivälle kuuraamalla akateemisia vessanpyttyjä. Mikäpäs siinä, ihan mukavaa hommaa, mutta kun ei ole ikinä kotona, niin jännästi ei tule ikinä kuvattua neuleita ja blogattua niitä. Nyt sain kuitenkin vapaan viikonlopun ja pakotin kuvaajan hommiin, niin olis taas vähäksi aikaa esiteltävää.

Aloitetaan vaikka puserosta, joka on ollut valmis jo monta kuukautta, vaihteeksi. Tein tämän jo syksyllä työharjoitteluni aikana, mutta ehkä mielessäni siinsi jo tuleva synttäripäiväni, joka siis oli tällä viikolla ja jota käytiin eilen juhlistamassa. Näin vanhetessa tekee nimittäin ehkä joskus mieli palata juurilleen ja muistan, että teininä minulla oli kova fiksaatio oikein isoihin neulepuseroihin, joissa oli jättimäiset kaulukset. Sen kunniaksi siis:

IMG_2071

Cacao by Drops Design, hieman chilillä maustettuna

lanka: Drops Nepal

puikot 5 ja 6

Pusero neulotaan alhaalta ylöspäin, mennessä liitetään mukaan raglanhihat ja lopulta kaulusta neulottaessa koko hoito roikkuu puikoilla. Vähän meinasi olla raskasta ja tukalaa loppuvaiheessa, mutta kaipa se kannatti. Puserossa olo on kuin kelluisi pehmeässä, lämpimässä villameressä ja harvemmin edes tulee niin kylmiä kelejä, että näin paksu paita olisi tarpeen. Aluksi yritin neuloa kuviota vain etupuolelle, mutta takaosa jäi lörpöttämään rumasti ja olisi pitänyt tehdä enemmän kavennuksia ja laskelmia, joten neuloin homman uudestaan molemminpuolisella kuviolla.

IMG_2078

Vähän näkyy naamasta ne eilisiltaiset samppanjat kyllä. Tai sitten kalpeanaamani vaan hukkuu hankeen kaikessa tässä valkoisuudessa.

Nyt kun on innostuttu, niin paksulla palmikkolinjalla saatetaan jatkaakin. Olen aloittanut MariMuinoskokeiluni kevyesti Maija-paidasta ja koska sain jouluna lahjaksi Kaikki lähti lapasesta-kirjan, on ikioma Esterikin alkanut kypsytellä ajatusta mielessäni. On sitten taas sopivasti kesäksi iso kasa villapaitoja.

 

Kolme yötä jouluun on…

Mikä on muuten yksi eniten inhoamiani joululauluja, by the way, niin kuin kaikki semmoiset, missä lapset laulavat tekopyhästi hartaudesta. Kenties sellainen herättää harmillisia muistoja omasta lapsuuspersoonallisuudestani… Mutta joo. Unettoman ja työntäyteisen viikon loppupuolella pää tuntuu edelleen käyvän vähän ylikierroksilla, vaikka pitäisi alkaa tajuta olevansa joululomalla. Joskus olen kuullut, että tarpeeksi kova väsymys vastaa humalatilaa ja tämänaamuisesta päänsärystä päätellen siitä voi tulla myös krapulaan. Tänään olen kuitenkin käyttänyt ylikierroksiani hyväksi siivouksen ja paketoinnin merkeissä ja yksi kappale piparkakkutaikinoitakin pitäisi pistää tänään alulle.

Jospa se joulu tästä käynnistyisi, jollei muulla niin materialla. Ehdin jo lahjoa itse itseäni ja minua on lahjonut jo muutama muukin ihminen.

IMG_2061

Huovutetut tohvelit, tällä kertaa jouluksi eikä pääsiäiseksi

Drops Eskimo

puikot 6

Fiilis: Hei tonttu-ukot hyppikää

IMG_2063

Pakkasilla huomaa aina, miten älyttömästi tässä asunnossa vetää. Mikä on sinänsä hassua, sillä ilma täällä ei silti vaihdu eikä kierrä millään. Takaoven edessä istuskellessa huomaa joskus, etteivät ohuet villasukat enää riitä. Kotitossut syntyivät siis, kauniin joulunpunaisessa värissä.

IMG_2056

Pallotkin ovat löytäneet paikoilleen. Riippuvia koristeita on nyt vähän joka puolella. En ole yleensä vaivautunut juuri koristelemaan asuntoamme jouluksi, sillä joulu vietetään kuitenkin jossain ihan muualla, mutta tänä vuonna olen ostanut jouluvalojakin. Tonttukoristeita ei sentään vielä näy… Paitsi että mullahan muuten ois yksi semmoinen, pitäisköhän se kaivella esiin…

Ja sitten on tietysti käynnissä hirveä pähkäys siitä, mikä neule lähtee mukaan joulureissuun. Nyt kun onnistuin saamaan käsiini pienen nöttösen valkoista Fabelia, niin ajattelin, että voisin hiipiä Mysteerin rippeille, vähän niin kuin se kaikissa nuoruuden aikaisissa mysteerikirjasarjoissa oleva tyhmä poliisi, joka ehtii paikalle vasta kun joukko fiksumpia teini-ikäisiä on jo paljastanut kaiken. Sinänsä minulta uhkarohkea veto lähteä kokeilemaan kirjoneuletta aikana, jonka pitäisi olla rentouttavaa ja laiskanpulskeaa, mutta ehkä pakkaan mukaan jonkun ainaoikeaa-hätävarankin…

IMG_2064

Mikäli en saa aikaiseksi päivittää blogia enää ennen juhlallisuuksia, niin ihania ja rauhallisia pyhiä kaikille, syökää sitä, mikä ikinä tekeekin teidät iloisiksi jouluisin, hössöttäkää niin paljon kuin tykkäätte tai olkaa hössöttämättä ja viettäkää juuri sellainen joulu, kuin hyvältä tuntuu!

IMG_2060